Katja Leppäkoski Pori Jazzista Musiikkitalon johtoon

Musiikkitalon uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Pori Jazzin nykyinen festivaalijohtaja Katja Leppäkoski, 40. Hän aloittaa tehtävässä osa-aikaisesti 11. huhtikuuta ja kokopäiväisesti 15. elokuuta.

Leppäkoski on valmistunut Jyväskylän yliopistosta vuonna 2000 pääaineenaan musiikkitiede. Hän on työskennellyt vuodesta 2004 Pori Jazzin toimitusjohtajana ja festivaalijohtajana.

Helsingin musiikkitalon hallituksen puheenjohtajan Veikko Kunnaksen mukaan Musiikkitalo saa Leppäkoskesta johtajan, jolla on hyvät johtamisnäytöt musiikkikulttuurin ja liiketoiminnan yhdistämisestä niin sisällön kuin palvelujen ja taloudenkin näkökulmasta.

Kunnaksen mukaan Pori Jazzin merkitys on vahvistunut ja talous kehittynyt myönteisesti Leppäkosken kaudella.

Uusi johtaja lupaa viedä Musiikkitaloa entistä monipuolisempaan suuntaan yhdessä pääkäyttäjien ja eri toimijoiden kanssa.

Helsingin Musiikkitalo Oy on Musiikkitalon palveluosakeyhtiö. Yhtiön omistavat Yleisradio, Helsingin kaupunki ja Sibelius-Akatemia. Sen tehtävänä on muun muassa salien vuokraus sekä markkinointi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.