Kaunokirjallisuuden Finlandiaa tavoittelee kuusi romaania – ehdolla teokset Sunnuntaisuomalaisen kolumnistilta ja Jyväskylässä opiskelleelta kirjailijalta

Romaani Sylvi Kekkosesta, tarinoita kuihtuvasta lähiöstä, kuvaus kahden miehen rakkaudesta mahdottomissa olosuhteissa sekä kirja rikoksen pitkistä jäljistä. Esimerkiksi tällaisia kertomuksia mahtuu kuuden kaunokirjallisuuden Finlandiaa tavoittelevan teoksen joukkoon.

Ehdolla ovat esimerkiksi Pajtim Statovcin Bolla (Otava), JP Koskisen Tulisiipi (Like) ja Johanna Venhon Ensimmäinen nainen (WSOY).

Statovci toimii Sunnuntaisuomalaisen kolumnistina ja Venho on opiskellut Jyväskylässä.

Ehdokkaina ovat myös Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo (Like), Mikko Rimmisen Jos se näyttää siltä (Teos) sekä Monika Fagerholmin Vem dödade bambi? (Förlaget/Teos). Kirjan on suomentanut Laura Jänisniemi nimellä Kuka tappoi bambin?

Ehdokaskirjailijoista Finlandian on aiemmin saanut Mikko Rimminen, joka palkittiin vuonna 2010 romaanistaan Nenäpäivä.

Romaani-Finlandian saajan valitsee tänä vuonna Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Ennen Ylä-Anttilaa ehdolle valikoituneet – ja lukuisat muut viime lokakuun jälkeen julkaistut – romaanit ovat kuluneet kolmesta jäsenestä koostuvan valintaraadin käsissä. Siihen ovat tänä vuonna kuuluneet Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacis, Suomalaisen Kirjakaupan myymäläpäällikkö Anne Ikonen ja elokuvatuottaja Rimbo Salomaa.

Palkinto jaetaan 27. marraskuuta.

Kosovon sodasta kuihtuviin lähiöihin

Ehdokkaista Fagerholmin Kuka murhasi bambin? tarkastelee vanhan rikoksen jälkiä ja tapoja, jolla väkivaltarikoksen vakavuutta vähätellään. Koskisen Tulisiipi sijoittuu Neuvosto-Karjalaan ja kuvaa unelmaa työläisten paratiisista mieheksi kasvavan pojan silmin.

Kuisman Kerrostaloa kustantaja kuvaa lähiöromaaniksi, jossa hiljalleen kurjistuva kaupunginosa toimii omalakisin säännöin. Rimmisen Jos se näyttää siltä -teoksen yhtenä tapahtumapaikkana on niin ikään taloyhtiö, mutta sen keskiössä on surullisen miehen vaikeus kommunikoida kanssaihmistensä kanssa.

Lue myös: Kirja-arvio: Kaunis teos kauheista asioista – Pajtim Statovcin Bolla-romaanin päähenkilö on juuri sellainen maahanmuuttaja, jolla laitaoikeisto meitä uhkailee
 

Statovcin Bollassa albaani ja serbi rakastuvat tilanteessa, jossa taustalla muhii Kosovoon syttyvä sota. Miesten olosuhteissaan mahdoton rakkaus ja sota muuttavat molempien elämät.

Venhon historiallisen romaanin päähenkilö puolestaan on presidentin rouvana tunnettu Sylvi Kekkonen, jonka yksityistä minää teos valottaa.

Kirjojen kuvauksissa on käytetty kustantajien teosesittelyjä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kirja-arvio: Kaunis teos kauheista asioista – Pajtim Statovcin Bolla-romaanin päähenkilö on juuri sellainen maahanmuuttaja, jolla laitaoikeisto meitä uhkailee

Kirja-arvio: Monika Fagerholmin Kuka tappoi bambin? on trilleri, yhteiskunnallinen kannanotto ja ystävyyden kuvaus tiiviissä paketissa

Kirja-arvio: JP Koskisen upeassa romaanissa vapaus on elämistä kahleista huolimatta

Kirja-arvio: Mikko Rimminen leikittelee nerokkaasti kertomisen välineillä Jos se näyttää siltä -romaanissaan

Kirja-arvio: Paljon muutakin kuin presidentin puoliso – Pieksämäeltä ponnistanut Sylvi Kekkonen pääsee ääneen Johanna Venhon romaanissa

Jyväskyläläisen Ville-Juhani Sutisen ja Ville Ropposen Neuvostoliiton vankileireistä kertova teos kisaa Tieto-Finlandiasta – katso myös muut ehdokkaat

Lasten- ja nuortenkirjojen Finlandiaa tavoittelee kuusi teosta, mukana myös jyväskyläläissyntyinen kirjailija

Uusimmat

Kulttuuri

Kirja-arvio: Australian räkälöistä jenkkistadioneille – Tuore AC/DC-historiikki käy läpi liki uuvuttavalla tarkkuudella rocklegendan uran rankan alkutaipaleen

Kirja-arvio: Hanna-Riikka Kuisma läväyttää lukijan eteen yhteisön, jossa kenelläkään ei mene hyvin

Tältä näyttää discossa, jossa musiikin kuulevat vain tanssijat kuulokkeistaan – Katso video Jyväskylän sydän 24 -tapahtumasta

Pajtim Statovci jäi vaille National Book Awardia – voiton vei unkarilaiskollega, jonka esikoisteos käännettiin vastikään suomeksi

Karoliina Timonen kirjoittaa teoksessaan kirjeitä Kalle Päätalon naisille – "Kalle etsi naisten hyväksyntää koko elämänsä"

Romaani on Finlandia-voittaja Riikka Pelon työssä valtavan taustatyötarinan huippu, jonka saavuttamista kirjailija itsekin epäilee

Jyväskylän kirjamessut järjestetään tulevana viikonloppuna – katso tästä tärpit jokaiseen makuun

Kolumni: Jyväskylä saa nyt kunnon kirjamessut – Hyvä ajankohta, 250 esiintyjää, 150 ohjelmanumeroa ja pääosassa kirja

Jyväskylässä vietetään todellista jazzin superviikonloppua – tätä kaikkea on luvassa

RSO:n ja Hannu Linnun Saariaho-levy sai Grammy-ehdokkuuden – RSO:n levytys ehdokkaana ensi kertaa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.