Keikka-arvio: Juuri nyt kannattaa seurata suomalaista jazzia – OK:KO on yksi uuden musiikin kiinnostavimmista nimistä

OK:KO
Popparissa 21.2.2019

Juuri nyt kannattaa seurata suomalaista jazzia.

Maa on pullollaan 20–30-vuotiaita nousevia muusikoita, jotka palavat halusta tehdä ikiomaa musiikkiaan, ketään muuta kopioimatta. Jazzin kannalta hienoa on, että genre kelpaa näille taiteilijoille keskeiseksi rakennusaineeksi.

Rumpali Okko Saastamoisen johtama OK:KO on yksi näitä uuden musiikin kiinnostavia airuita. Mikään valmis mestarinäyte nuorten muusikoiden bändiprojekti ei vielä ole, mutta nupuillaan on paljon hyvää ja kaunista.

OK:KOn suurin ongelma on rakenteellinen. Saastamoisen säveltämistä kappaleista moni rakentaa hyvin pelkistettyjen teemojen ja sointukehittelyjen sekä väsymättömän toiston varaan. Ajoittain nämä tehokeinot toimivat, kun yksinkertaista pystytään orgaanisesti laajentamaan ja rikastamaan, välillä taas jäädään pyörimään paikallaan ja tallataan uria lattiaan.

Vasta ilmestyneestä kakkoslevystään OK:KO kuitenkin keikalla petraa. Konsertissa musiikki saa lisävoimaa siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että kaikki sen muusikot ovat erottuvia, seuraamisen arvoisia persoonallisuuksia. Rumpali-johtajan villiä rytmiikkaa tukee basisti Mikael Saastamoisen heittäytyminen, ja saksofonisti Jarno Tikka yleensä viileä analyyttisyyskin väistyy onneksi tuolloin tällöin revittelyn tieltä.

Kaiken tämän persoonallisen säihkeen keskellä konsertissa syntyi vielä yksi erityissuhde: aina kun pianisti Toomas Keski-Säntti lähti kehittelemään soolojaan, päästiin jonkin suuren ja selittämättömän äärelle. Levytystä hallinneen flyygelin sijaan keikalla äänessä oli Wurlitzer-sähköpiano, ja se toi myös eloisaa soundivarianssia Keski-Säntin harmonisen nerokkuuden tueksi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .