Keikka-arvio: Lutakon ennakkoon loppuunmyyneen yhdysvaltalais-irlantilaisen Flogging Mollyn hurmoksellinen konsertti oli hyvän mielen energian tennistä

Flogging Molly

Lutakossa 8.2.

On musiikillisia ilmiöitä jotka vetävät minua puoleensa vielä vähemmän kuin väljähtäneesti nimetyt indiebändit; esimerkiksi irlantilaisen kansanmusiikin vaikutteilla kyllästetty punk. Siispä esimieheni tiedustellessa kiinnostustani irkkupunk-legenda Flogging Mollyn konserttiarvioon myönnyin empimättä. Ihmisenä kehittyminen tapahtuu vastaamalla haasteisiin.

Saapuessani paikalle on loppuunmyyty Lutakko jo valmiiksi hikinen ja hilpeällä tuulella tamperelaisen folkpunk-duo Jaakko & Jayn keikan jäljiltä. Vuonna 1997 Los Angelesissa perustettu Flogging Molly on käynyt Suomessa parisenkymmentä kertaa, mutta Jyväskylään bändi ei ole aiemmin joutanut. Ilmassa velloo paksu Pyhän Patrickin päivän tuntu, ja harvoin pääsee kuulemaan yhtä lämmintä vastaanottoa kuin seitsemänhenkisen Flogging Mollyn noustessa lavalle juhliin valmistautuneen Lutakon edessä.

Yhtyeen laulaja ja akustisen kitaran piiskaaja Dave King on kuvaillut Flogging Mollya yhtyeeksi joka olisi ilman viulua ja bodhránia silkkaa punkia, ja ilman sähkökitaraa tai bassoa pelkkää kansanmusiikkia. Bändi ei voi lunastaa kunniaa kyseisen kombinaation keksimisestä, mutta luetaan aivan syystä musiikkityylin tärkeimpiin edustajiin. Perjantainen keikka Lutakossa on nimittäin alkutahdeista lähtien sanalla sanoen hurmoksellinen.

Mike Alonson rumpujen ja Dave Kingin perkussiivisen kitaransoiton paiskoma komppi on kuin tehty hilpeän nousuhumalan soundtrackiksi. Tinapilli, haitari ja viulu tanssivat poukkoilevan kompin päällä kansanmusiikillisella kepeydellä ja yhtyeen kirurgisella tarkkuudella pudottelemat breikit ja valelähdöt potkivat yleisöä suoraan nilkkoihin. Jopa selvin päin yhtyettä seuranneen kriitikon hyytävä irkkupunk-antipatia alkoi hikoilla reunoistaan vain muutaman kappaleen jälkeen.

 

Dublinilaissyntyisen laulaja-nokkahahmo Kingin karismaattiset välispiikit maalasivat kuvan välittömästä ja avoimesta miehestä joka on kokenut elämässään iloja ja suruja ja haluaa jakaa molemmista jalostuneet muistonsa juuri tänään, täällä, meidän kanssamme.

King kertoi juonnoissaan taustoja sävelmistä jotka on kirjoittanut nuorena kuolleelle isälleen, hiljattain edesmenneelle äidilleen sekä myös omalle pojalleen. Kingin nöyrältä tuntunut avoimuus ja välittömyys sai harmaantuneen irlantilaismiehen tuntumaan ystävältä.

Nousuhumalaiseen tanssikansaan vetoavan punkinpätkytyksen vastapainoksi yhtye malttoi myös hiljentyä. Kelttiläisten melodioiden kirkastama haikeus kutoutui luontevasti myös esiintymisen suvantokohtiin, jotka maadoittuivat lopulta hikiselle juhlapaidalle läikkyvältä ohrajuomalta tuoksuviin finaaleihin.

Ja millainen vastaanotto. Konsertti oli edes ja takaisin sinkoilevan hyvän mielen energian tennistä hurmioituneen yleisön ja riemuisasti esiintyneen yhtyeen välillä. Hopeapartainen King ei ole enää mikään nuori ja kukkoileva rokkarisälli, vaan kokenut esiintyjä joka osaa ottaa rakkautta vastaan nöyrästi ja myös antaa sitä tavalla joka tuntuu ja välittyy.

Encoren lopuksi yhtye jätti hikiselle Jyväskylälle jäähyväiset eräällä kauneimmista lauluistaan, If I Ever Leave This World Alive. Kriitikko poistui myös kotimatkalle kevyemmin askelin kuin saapuessaan, sillä tanssisalin hämärään jäi ainakin yksi kappale suotta kääreissään säilytettyä irkkupunk-ennakkoluuloa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .