Keikka-arvio: Vanha ja uusi goottiromanssi -80-luvun kulttibändi Musta Paraati soitti Lutakossa vanhoja hittejä ja uutta tuotantoa, vanha kuulosti paremmalta

Musta Paraati

Lutakossa 13.12.2018

Enpä haluaisi joutua Jyrki 69:n mustiin saappaisiin. Kunnianhimoinen muusikko on pelannut itsensä tilanteeseen, jossa pakkasta tulee sisään, teki mitä tahansa. Torstaisella Lutakon keikalla esiintyi uudistunut Musta Paraati, legendaarinen 80-luvun goottiyhtye, jonka uudeksi nokkamieheksi Jyrki on ryhtynyt. Samassa kaappauksessa on vaihdettu laulukieli englanniksi ja ujutettu bändimerchandiseen stetsonpäisiä pääkalloja.

Jyrki 69:n emoyhtye The 69 Eyes määritteli goottirockin vuosituhannen taitteen suomalaiselle nuorisolle. Jyrki on tehnyt viime vuosina suomalaisen gotiikan lähetystyötä Yhdysvalloissa, ja lehtitietojen mukaan uuden mantereen musiikki-intelligentsia on innostunut ahkeran apologeetan ansiosta Mustan paraatin vuosina 1981–1985 synnyttämästä tuotannosta.

Hyvää työtä. Nyt tämä kuhina on yritetty kääntää voitoksi julkaisemalla uusi albumi Mustan Paraatin nimellä ja viemällä yhtye kiertueelle tämän materiaalin voimin. Kallistan stetsonia siitä, että suunta on ennakkoluulottomasti eteenpäin; konsertissa kuultiin kolme vanhaa kappaletta (avausnumero Kädet, Peilitalo sekä riipaisevan kaunis Romanssi) lopun setistä edustaessa musiikkia jota maailma ei vielä kuukausi sitten ollut edes kuullut. Itseluottavainen ratkaisu tilanteessa jossa nostetaan haudasta sanalla sanoen legendaarinen 80-luvun reliikkiyhtye.

Uusi levy on kerännyt kuitenkin jopa varovaisia kehuja, ja keikalla yhtyeen soinnista henki tuttu, goottihenkisen nihkeä kylmyys. Alkuperäisen rumpalin Ykä Knuuttilan komppi on kyselemättömän jämäkkä ja kitaristi Saku Paasiniemen komppikäsi viileän varma. Vanhoissa kappaleissa, suomen kielellä Jyrkin laulu toimi jopa paremmin kuin miehen tuttu, luonnollisen rekisterin alta möristy englanniksi nariseva goottimaneeri. Harmillisesti tästä ei saatu nauttia kolmea kappaletta enempää.

Alkuperäisessä Mustassa Paraatissa suuri koukku oli edesmenneen laulaja Jore Vastelinin postpunk-henkisen nihilistinen tekstimaailma. ”Nää on mun kädet jotka ruokkii mua, ja jonain päivänä tappaa mut.” Jyrki puolestaan luottaa teksteissään kuusysi-estetiikkaan, ja laulaa esimerkiksi elävien kuolleiden yöstä – saksaksi. Sinänsä makee juttu, mutta ei aivan sitä, mitä täältä tulin hakemaan.

Keikkaa vaivasi kauttaaltaan pieni jäätymisen tuntu sekä vähälukuisen yleisön, että yhtyeen puolelta. Välispiikkejä ei juuri kuultu, ja Jyrki 69 tuntui löytävän taustalakanasta loputtomasti mielenkiintoisia yksityiskohtia. Se, mitä alkuperäisestä Mustasta Paraatista oli vielä jäljellä soi kuitenkin hyvin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .