Keisariperheen kalustoa ei ehkä myydäkään Bukowskilla

Venäjän viimeiselle keisariperheelle kuulunut hopeoitu kalusto ei välttämättä tulekaan myyntiin Bukowskin kansainvälisessä huutokaupassa torstaina. Kalustosta on virinnyt omistajuuskiista, minkä seurauksena se voidaan vetää pois kaupan ohjelmistosta.

- Toimeksiantajiemme sukulainen on ilmoittanut, ettei hän halua kalustoa myyntiin vielä tässä vaiheessa. Kiista on ollut vireillä muutaman viikon, mutta asiakkaamme ovat halunneet jatkaa kaluston myymistä, koska he ovat uskoneet, että asia järjestyy neuvottelemalla, Bukowskin toimitusjohtaja Christian Boman sanoo.

Bomanin mukaan vastaavat tapaukset eivät ole tavattomia, mutta tällä kertaa kiista on erityisen harmillinen, sillä keisariperheen kalusto on ollut paljon esillä julkisuudessa ja sille olisi toimitusjohtajan mukaan löytynyt halukkaita ostajia.

Bukowski on luvannut tiedottaa asiasta ennen huutokaupan alkamista. Boman ei ole optimistinen sen suhteen, että omistajien kesken syntyisi kompromissi ja kalusto tulisi myyntiin.