Keramiikan monet kasvot – Luonnon arvostus, huoli ympäristöstä, tunteet ja leikillisyys näkyvät keramiikkanäyttelyn teoksissa Käsityön museossa

Keramiikalla on ollut ja on yhä vahva käyttökeramiikan ja taideteollisuuden leima. Jos haluaa nähdä, mihin muuhun keramiikka sopii kuin astioihin, kannattaa suunnata Suomen Käsityön museon vuoden päänäyttelyyn Keramiikan toinen luonto.

– Näyttely tuo esiin keramiikan kuvanveiston materiaalina, taideteoksena. Toinen luonto viittaa myös luonnon selittämättömään olemukseen sekä tunnelmiin, sisäisiin maailmoihin ja ihmisluontoon erilaisine puolineen, näyttelyn kuraattori Ville Heimala kuvaa.

Heimala on itse yksi viidestä näyttelyn taiteilijasta. Muut ovat Katri-Maria Huhtakallio, Aura Kajas, Tiia Matikainen ja Lotta Mattila. Koko viisikko on Helsingistä.

 

Keramiikka on noussut varteenotettavaksi taiteen tekniikaksi viime vuosina niin kotimaassa kuin maailmalla. Keramiikkaa nähdään esimerkiksi taidenäyttelyissä aiempaa enemmän.

– 2000-luvun alusta tähän päivään on tapahtunut hurja muutos asenteessa ja keramiikan käytössä. Nykyään hyväksytään, että ylipäätään kuvanveistossa mikä tahansa materiaali on sallittua, Matikainen sanoo.

 

Miksi keramiikka?

– Savi tuntuu hyvältä käsiin, viisikko vastaa kuin yhdestä suusta.

– Jollain tavoin materiaalina savi on lähellä jopa ihmiskehon tuntua, siinä on jokin kimmoisuus, mikä voi olla elävässä hahmossa, Mattila jatkaa.

– Savi on orgaaninen ja muovattava. Siitä voi tehdä mitä vaan, mutta se on myös haastava materiaali, jos haluat saada siitä paljon irti, Matikainen perustelee.

– Keramiikalla on omat koukkunsa: poltto, kutistumat, lasitteet. Se on myös kiehtovaa ja yllättävää: joka kerta kun avaat uunin viimeisen polton jälkeen, on kuin avaisit lahjapaketin, Kajas sanoo.

 

Näyttelyn aloittaa Lotta Mattilan sadunomainen installaatio Muotoja luonnosta, josta näkyy taiteilijan kiinnostusta luontoon ja eläinhahmoihin. Mattilan metsä heräilee eloon ilmeikkäine eläimineen.

– Minulle tärkeä se hetki on se, milloin savinen esine herää eloon. Yleensä se tapahtuu siinä vaiheessa, kun viimeisen kerran avaat uunin oven ja näet eläimen silmien kiillon. Mietin tarkkaan, miten eläimet sijoitan. Ehkä niillä kuvaan lopulta ihmistä, vaikka silittelen näitä teoksia kuin eläimiä, Mattila nauraa.

Tarinankertojaksi itseään luonnehtiva nuori taiteilija on tehnyt julkisen, eläinaiheisen taideteoksen Niittykummun metroasemalle Helsingissä, ja parhaillaan työstää toista päiväkotiin.

Ville Heimalan Kielometsän tarinoita -teoksesta löytyy ihmisen toiminnan vuoksi harvinaistuneita lajeja, kuten tammihiiri, liito-orava ja siili. Jahti-työssä kohtaavat orava ja näätä, saalistajat ja saalistetut.

– Eliöt ovat toisistaan riippuvaisia, mikään ei tule yksinään toimeen vaan ne muodostavat verkoston, luonnon itse. Olen kiinnostunut myös eri maiden kansanperinteestä, biologin taustan omaava taiteilija luonnehtii.

Heimalan käyttää monia tekniikoita ja työt koostuvat useista osista.

– Pidän vaihtelevista pinnoista, kaukaa katsottuna selkeistä muodoista, läheltä lukuisista yksityiskohdista.

 

Valkoisia keramiikkateoksia tekevä Aura Kajas työskentelee Helsingin lisäksi Italiassa.

– Italiassa työni koetaan pohjoismaisiksi. En käytä värejä, koska koen, että keramiikassa on jo itsessään niin paljon rikkautta ja yksityiskohtia, että värejä ei jatkoksi tarvita.

Muun muassa toteemimaisia teoksia tekevä Kajas kertoo inspiroituvansa luonnosta, myyteistä, saduista ja kansantarustoista.

– Luonto on täynnä mysteerejä. Ihminen voi kurkistaa siihen sisään saamatta koskaan tietää kaikkea. Yksi käyttämistäni symboleista on avaimet. Tässä ne kuvaavat henkisiä voimavaroja, joista saamme luonnosta, hän sanoo.

Katri-Maria Huhtakallion herkät rintakuvat kuvaavat taivaanvalojen valtiattaria, Päivätärtä ja Kuutarta. Mustat linnut kurkistelevat pussukoista Kukkarossa-teoksessa.

– Yhdistän kansanperinnettä ja omia henkilökohtaisia painotuksia teoksiini. Linnut tulevat suomalaisesta mytologiasta, olen kuvannut niiden kautta tunnetilaani, joka on kuoleman ja onnettomuuden pelko.

Huhtakalliolta on esillä myös iso, tammenterhoista rakentuva Kaiken keskus – mik’ on se? -teos.

 

Arvon, arvottomuuden sekä suojautumisen ja piiloutumisen teemat pohdituttavat huputetuista hahmoistaan tunnettua Tiia Matikaista. Taiteilija nostaa seinälle laskoksiin peittyviä henkilöitä.

–  Pintaan olen piirtänyt oksistoa ihmisen sisäistä maailmaa kuvaamaan. Huputettu aihe lähti alkuaan surupatsaista, muotokuvista ja trofee-patsaista. Miten arvotamme toinen toisiamme, miten naulitsemme toisemme seinälle, taiteilija kysyy.

Huputettu hahmo muuttuu uusissa teoksissa jalustallaan seisoviksi suojaviitoiksi, Alinen- ja Metsänpeitto-teoksiksi, joiden sisällä on raaputettua piirrosjälkeä. Uusi on myös muumiomainen veistos Nobody.

– Joku hahmo sielläkin on sisällä, mutta et tiedä kuka, ei kukaan. Joku sekin on, hän sanoo.

Näyttely on avoinna Suomen Käsityön museossa Jyväskylässä 8. joulukuuta 2019 asti.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .