Kesäilta Toivakassa: Waltteri Torikka ja Ville Matvejeff

Kesäilta Toivakassa

Waltteri Torikka, baritoni

Ville Matvejeff, piano

Toivakan kirkossa 8.7.2015

Tämänvuotisen Jyväskylän Kesän toisen merkittävän klassisen konsertin estradina toimi Toivakan vaikuttava puukirkko. Pellervo Lukumiehen uniikein maalauksin somistettu kirkkosali löi kättä uuden polven lied-konsertin kanssa: molemmissa oli nuorekasta kujeilevuutta ja rajojen haastamista, mutta samalla kunnioittava ja uusia näkymiä avaava kuvakulma ikuiseen ja pyhään.

Konsertin ensimmäisen puoliajan täytti englantilaisen Ralph Vaughan Williamsin sarja The Traveler, joka sijoittui tunnelmallaan ja melodisella ilmaisullaan vanhan brittiläisen lauluperinteen jatkumoon.

Vaughan Williamsin kurinalainen lied-kieli oli kuin englantilaisen vaatturin tekemä puku, jonka jokainen sauma ja leikkaus on tehty olemaan herättämättä huomiota ja jonka merkitys kantajalleen on tyystin erilainen kuin vaikkapa italialaisten räiskyvässä tyylissä. Ville Matvejeffin flyygeli pysytteli brittiläisen sarjan ajan maisemamaalarin roolissa, kun Waltteri Torikan laulu kertoi itse tarinaa.

Torikan helmeilevä baritoni kajahti Toivakan puisessa kirkkosalissa rikkaana, eikä parempaa tilaa olisi voinut toivoa laulun kannalta. Silmin nähden esiintymisestä nauttineen nuoren miehen äänessä oli voimaa valtaisaan mutta kirkkaaseen bassojylyyn ja soivuutta ja herkkyyttä hiljaisimpienkin kulkujen kuuluvaan ilmaisemiseen.

Matvejeffin pianistinlahjat pääsivät valloilleen ohjelman toisella puoliskolla. Kapellimestari, sovittaja ja vallan käyttökelpoinen kosketinsoittaja pääsi esittelemään myös säveltäjänlahjojaan kahden luomuksen verran: ensimmäinen, Ulottuvaisuudet, oli kirjoitettu Pentti Saarikosken tekstiin ja jälkimmäinen, Elämäni hetket eivät mahdu tähän, itsensä Waltteri Torikan lyriikkaan. Liian usein ei klassisessa konsertissa kuule esiintyjien omaa tuotantoa!

Varsinaisia monilahjakkuuksia nämä nuoret miehet, ja veikkaanpa ettei mene kauaa, kun käyvät tyyriiksi täkäläisille markkinoille.

Matvejeffin kokeilevasta sävelkielestä siirryttiin perinteiseen suomalaiseen liediin. Toivo Kuulan mahtipontiset sävyt tarjoilivat Torikalle tilaisuuden esitellä valtaisaa äänivarastoaan. Sibeliusta kuultiin sekä saksaksi että ruotsiksi, ja Kilpinen ja Kaski todistivat haudan takaa, kuinka Sibeliuksen tammen varjostakin voi versoa kauniita nuppuja.

Ralf Gothónin sarja Viisi suomalaista kansanlaulua päästi myös Torikan show-miehen elkeet valloilleen. Nuori baritoni elehti, naurahteli ja tamppasi jalalla lattiaa laulaessaan. Yleisö söi esiintyjien kädestä, ja valtaisat aplodit pakottivat kaksikon jatkuvasti takaisin lavalle.

Illan päätti viimein rennon kurittomasti esitetty ylimääräinen numero, Unto Monosen ikivihreä Satumaa, joka osoitti duon taipuvan myös kevyeen ilmaisuun. Nyt olisi hyvä aika nauttia näistä lahjakkuuksista ennen kuin maailma kaappaa heidät matkaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.