Keski-Suomen alueooppera – Naamiohuvit

Naamiohuvit sijoittuu Giuseppe Verdin (1813–1901) säveltäjäuran keskivaiheille. Jyväskylä sinfonian käsissä Verdi todistaa kykynsä dramatiikan, melodraaman ja komiikan yhteen sovittajana. Musiikillinen ilme vaihtelee tuon tuostakin ongelmitta. Jokaisen makuun on jotakin.

Anna Kontekin puvustus ja lavastus ovat loistavia: vaikka monessa kohtauksessa kyse on minimalistisesta toteutuksesta, näyttämö on silti visuaalisesti merkityksellinen; lemmenyrttien etsintäpaikka mainittakoon yhtenä onnistuneimmista.

Puvustus on runsas, jopa täyteläinen – loppukohtauksessa kankaat valtaavat jo maan. Tällainen pukupöyhkeys sopii tietysti oopperaan, jossa liikutaan Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n hovissa ja teatterissa 1700-luvulla. Vain peruukit puuttuvat.

Marjukka Mannerin luotsaama Jyväskylän oopperakuoro jatkaa menestyksekästä työskentelyään tämän jo 1600-luvulla syntyneen taidemuodon parissa. Niin miehet kuin naisetkin erillään ja etenkin yhdessä laulavat puhtaasti ja tasapainoisesti. Hivelevästikin paikoitellen.

Oopperassa ohjaajan sekä esittäjien pitäisi kyetä yhdistämään musiikki ja teatteri. Siinä on haastetta.

Teatteri – esittäminen, eläytyminen, tulkinta, toiminta – ei saisi jäädä musiikin alle. Muutoin näyttämöllä ollaan ja liikutaan teennäisesti, ilman sisäistä motiivia ja vain lauletaan puvuissa sekä lavasteissa. Tältä osin Jussi Tapolan ohjaama Naamiohuvit kohtaa suonsilmänsä.

Tässä produktiossa suomalaisen Amelian (sopraano Jenni Lättilä) ja Ruotsin kuninkaan (tenori Olavi Suominen) välillä ei kipinöi rakkaus eikä muukaan tunne; solistit osoittavat aarioissaan ja duetoissaan enemmän laulutaitojaan kuin keskittymistä tarinaan ja sen esille pakottamiin tunteisiin.

Tapola ei saisi myöskään päästää esittäjiä lankeamaan ikiaikaisiin oopperalaulajien maneereihin, joista menestysproduktioissa nykyään pyritään eroon. Laulaja ei saa haltioitua laulamisestaan, jolloin ajatus on laulutekniikassa, sojottavat kädet myötäilevät melodian eivätkä tekstin kulkua ja tuki laulamiselle haetaan asennoista, joissa draamallinen tilanne hämärtyy.

Laulullisesti Lättilä ja Suominen hakevat kiitettävästi erilaisia sävyjä, he helisyttävät ääntään tavalla, joka ei jätä ketään kylmäksi, mutta silti tarina kaipaisi enemmän pianissimoa.

Laulullisesti ja etenkin ilmaisullisesti ennustajan roolissaan Tuula Paavola puhdistaa ensi-illan koko pöydän. Kerrassaan vaikuttavaa!

Myös Susanna Tuhkala koloratuurillaan paistattaa päivää ja liikkuu näyttämöllä hyvin.

Turkka Mannisella riittää haastetta ilmaista kreivi Holbergin tunneskaala ylimmästä ystävyydestä raivoisan vihan kautta syvään katumukseen. Ristiriitaiset tunteet saisivat säästelemättä purkautua näyttävämminkin kuin ensi-illassa nähtiin.

Mannisen voimakas vibrato tuo lauluun kiehtovan itkuisan vaikutelman. Muutenkin ääni kuulostaa soivan selkeämmin kuin vaikkapa Macbethissä, alueoopperan edellisessä produktiossa.

Ralf Kircherin johtama Jyväskylä Sinfonia tulkitsee mainiosti Verdin sävelmaailman monipuolisuutta. Löytyy reipastempoista kepeyttä, säväyttävää dramaattisuutta ja kauhuromanttisiakin tunnelmia tarpeen mukaan. Lyömäsoittimet ovat parhaimmillaan!

Verdin syntymästä tulee Aleksis Kiven päivänä kuluneeksi 200 vuotta. Hänen musiikkinsa lienee entistä enemmän esillä kaikkialla oopperamaailmassa.

Naamiohuvit on jo nähty Metropolitanista Finnkinossa, ensi kesänä se on Savonlinnan juhlaohjelmistossa, myös Kansallisoopperassa sen voi kokea tällä hetkellä. Vertailtavaa siis riittää.

Jyväskylässä Antonio Somman librettoa ei modernisoitu lähemmäksi omaa aikaamme, sen poliittisiin peleihin, vaan luotetaan hovin houkuttelevuuteen ja rakkauden ikiaikaiseen paloon. Eikä suotta. Palaahan se, ainakin oopperassa.

Naamiohuvit: Sävellys: Giuseppe Verdi. Libretto: Antonio Somma. Ohjaus: Jussi Tapola. Musiikin johto: Ralf Kircher. Lavastus ja puvustus: Anna Kontek. Koreografia: Aita Vuolanto. Rooleissa mm.: Olavi Suominen, Jenni Lättilä, Turkka Manninen, Tuula Paavola, Susanna Tuhkala, Heikki Aalto, Mikko Sateila, Juha Siltala, Petteri Mällinen sekä Jyväskylän oopperakuoro.