Keskisuomalaisen kulttuurihistorian tuntija, intendentti Erkki Fredrikson eläkkeelle toukokuussa

Keski-Suomen museon intendentti Erkki Fredrikson, 67, jää eläkkeelle vapunpäivänä 1. toukokuuta. Fredrikson on tehnyt koko työuransa Keski-Suomen museossa. Hänet vakinaistettiin ensin amanuenssin virkaan vuonna 1979.

Fredrikson tunnetaan keskisuomalaisen kulttuurihistorian, tapa- ja tyylihistorian, ruokakulttuurin ja taiteen syvällisenä tuntijana.

– Minua kiinnostaa koko kenttä, se laaja inhimillinen tuotos, mitä näemme. Mitä on ollut ja kuinka kaikki kehittyy eteen päin, hän sanoo.

Fredrikson on vuosikymmenien aikana koonnut satoja näyttelyitä.

– Työ on pohjimmiltaan säilynyt samana, mutta tekniikka on muuttunut huimasti: tietotekniikka, painotekniikka, näyttelytekniikka. Huhtikuussa 68 vuotta täyttävän Fredriksonin työ päättyy museolla, mutta jatkuu samoista teemoista yksityisesti.

– Minulla on kuuden kirjan käsikirjoitukset pöydällä. Muutaman teoksen pohjana ovat tekemäni kulttuurihistorialliset näyttelyt esimerkiksi keskisuomalaisesta lippu- ja ruokakulttuurista, hän paljastaa.

Uran viimeinen
ikoninäyttely

Fredrikson on esitellyt ikonitaiteen tekijöitä, tyylejä ja historiaa keväisissä, pääsiäistä edeltävissä näyttelyissään parinkymmenen vuoden ajan.

Tämänkeväinen aihe on Ihmeitätekevä Jumalanäiti. Näyttelysali on kirjaimellisesti täytetty ikoneilla, sillä esillä seinillä ja vitriineissä on yli 400 esinettä.

– Tämä on minun virkamiesurani viimeinen ikoninäyttely, mutta toivon kovasti, että niitä nähtäisiin museossa jatkossakin, Fredrikson sanoo.

Näyttelyn ikonit tulevat Valamon luostarista, Uspenskin katedraalista, Ortodoksisesta kirkkomuseosta, seurakunnilta sekä yksityisistä kokoelmista.

Ikoninäyttely on esillä 12.4. saakka. Avoinna ti–su kello 11–18.

Uusimmat

Kulttuuri

Elokuva-arvio: Kriitikon sydäntä särkee: jatko-osa ei yllä kulttielokuvaksi nousseen Iron Skyn tasolle

"Että katsoja poistuu salista kosketettuna, sellainen naiivi unelma mulla on", sanoo Jarno Kuosa – hänen ohjaamansa Sydänmaa on kaupunginteatterin kevään päätuotanto

Taiteen ja tieteen tukija Keski-Suomen kulttuurirahasto tukee ensimmäistä kertaa pelialaa sekä taidetta hoitolaitoksiin – apurahoja jaetaan tänä vuonna 620 000 euroa

Suomalainen suursarja esittää ihmiskunnan kohtalonkysymyksiä – pääosissa Pohjoismaiden suurimpia tähtiä

Taidekeskus Salmela juhlii kesällä 30-vuotisuuttaan – mukana muun muassa Rafael Wardi, Samuli Alonen ja Juhani Saksa

Jyrockin esiintyjistä yli puolet naisia – indiemusiikin festivaalia vietetään Ilokivessä

Suru ja taikuus pokkasivat Suomen Nuorisokirjailijoiden palkinnot

Teatteriarvio: Jyväskylän Nykyteatteriyhdistyksen robottinäytelmän nostattamat ajatukset ovat polttavia ja perustavanlaatuisia, eikä niitä voi kytkeä pois päältä

Jyväskylän kaupunginteatteri esittelee kevätkauttaan yleisötapahtumassa tiistaina

Jaakko Kuusisto sävelsi Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-voittaja-romaanista oopperan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.