Keuruu mukana palkitussa nettisarjakuvassa

Minna Sundberg on saanut ensimmäisenä suomalaisena Reuben-palkinnon, joka on USA:n arvokkaimpana pidetty tunnustus kuvittajille ja sarjakuvantekijöille.

Reubenissa oli kaikkiaan 16 sarjaa. 25-vuotiaan Sundbergin palkinto tuli pitkien nettisarjakuvien sarjassa Stand Still. Stay Silent -sarjakuvalla.

Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava fantasia kertoo elämästä maailmanlopun jälkeen. Tuholta pelastunut asutus on keskittynyt Islantiin, ja Suomessa on vain 10 000 asukasta. Suljettujen, turvallisten alueiden ulkopuolella vaanivat pelottavat olennot.

Yksi harvoista asuinalueista on Keuruun sotilastukikohta, josta kaksi serkusta, Lalli ja Tuuri Hotakainen, uskaltautuvat pohjoismaisen retkikunnan kanssa tutkimaan jäljelle jäänyttä maailmaa.

Minna Sundbergille piirtäminen on ollut aina se "mun juttu". Teini-ikäisenä hän alkoi laittaa piirustuksiaan verkkoon ja tehdä samalla lyhyitä sarjakuvanpätkiä.

– Silloin en oikeastaan nauttinut erityisen paljon sarjakuvien teosta ja piirsin mieluummin yksittäisiä kuvia eläimistä ja lohikäärmeistä. Pikkuhiljaa aloin pitää sarjakuvien väkertelystä hieman enemmän, ja lopulta löysin siitä oikeasti kutsumukseni, hän kertoo.

Englanninkielinen Stand Still. Stay Silent on taiteen kandidaatiksi valmistuneen Sundbergin toinen pitkä sarjakuva. Sitä on julkaistu verkossa marraskuusta 2013 lähtien. Tarinaa on ilmestynyt tähän mennessä noin 350 sivua, mutta se on Sundbergin mukaan "oikeastaan vasta alussa".

Onnistuneiden joukkorahoituskampanjoiden ansiosta hän pystyy tällä hetkellä elättämään itsensä työllään.

Sarjakuvan tekeminen internettiin on Sundbergin mukaan vapaampaa ja joustavampaa kuin printtijulkaisuihin piirtäminen.

– Kuka tahansa voi netin kautta ainakin yrittää saada sarjakuvaansa ihmisten luettavaksi ympäri maailmaa, hän sanoo.

Mutta miksi juuri Keuruu on mukana tarinassa?

Sundbergin isoäiti asuu Keuruulla, joten alue oli hänelle ennestään hieman tuttua. Sijainnilla on merkitystä myös tarinan kannalta.

– Keuruu on niin nätisti suojeltuna joka suunnasta vesistöillä, ja vesiteitse kanavien kautta on mahdollista päästä Suomen länsirannikolle asti ja yhteyksiin muihin maihin, taiteilija kertoo.

Minna Sundbergin sarjakuva on ilmaiseksi luettavissa osoitteessa sssscomic.com.