Kielijuttu: Kuolleissa kielikuvissa on ruumiinosia

Laineet liplattavat kiviä vasten. Rannalla istuja suuntaa katseensa järvenselän yli. Kauempana veteen työntyy niemennenä. Jos jatkaisi edemmäksi, joutuisi vaaraan ajautua virran nieluun.

Kehoomme liittyviä sanoja voi vaivattomasti ripottaa tekstiin. Ne sopivat siihen luontevasti eivätkä tunnu rikkovan normaalina pidetyn kielen sääntöjä. Periaatteessa kuitenkin esimerkiksi nenä korvaa kärjen. Kun asian alkuperäinen nimitys annetaan jollekin toiselle ilmiölle, syntyy kielikuva eli metafora. Uuden nimen saajan ajatellaan muistuttavan sen antajaa; niillä on jotain yhteistä.

Yllä mainitut kuvat eivät enää herätä huomiota, sillä ne ovat vakiintuneita arki-ilmaisuumme. Tästä syystä niitä voi kutsua kuolleiksi metaforiksi. Olemme tottuneet siihen, että tuolilla tai pöydällä on jalat. Silti eräässä museossa oli kiinnostavaa törmätä yllättävästi konkretisoituneeseen todellisuuteen: kaapilla oli aidot, komeasorkkaiset hirvenjalat!

Kehonosat ovat taajassa käytössä monissa kuluneissa kuvissa, onhan vertailukohta poimittavissa likeltä, ihan käden ulottuvilta! Luonnosta ja lähiympäristöstä samankaltaisuutta löydetään paljon. Merenkurkku on selvästi kapea paikka. Hyvällä tontilla sijaitsee talo, joka on joen polvessa. Luolalla saattaa olla suu, suolla silmä. Omenalla puolestaan on poski.

Huonekalut ovat hankkineet joitakin ihmismäisiä piirteitä. Lipastolla, penkillä, sängyllä ja lampulla on yksi tai useampia jalkoja. Tuolilla on myös selkä, sängyllä ja pöydällä pää. Pulleasti kaartuvat seinät koristavat mahapiironkia.

Esineillä on ulokkeita, joita ruumiinosat voivat havainnollistaa. Kahvikuppi ilman korvaa on hankala pideltävä. Pannu ilman nokkaa ei oikein toimi. Pullolle taas sekä kaula että suu ovat välttämättömiä. Takan otsasta puhutaan samoin kuin tikapuiden reisistä. Housuilla on takamus, kintaalla kämmen. Jos kohtalon sormi puuttuu inhalla tavalla asioihin, ne voivat mennä päin peppua.

Jos otetaan mukaan vielä adjektiivit, verbit sekä verbi- ja muut fraasit, vähemmän tuoreiden kielikuvien kirjo karttuu vikkelästi. Helteessähän ajatukset ovat lievähkön päättömiä, juttu polveilee lähes holtittomana. Viileän jälleen saapuessa poskettomat tarinat jäänevät syrjään, kun järki otetaan käteen.

Olisihan toisaalta melko sydämetöntä syyttää ketään hetkellisestä herpaantumisesta. Ainakaan lomalla ei kannata minkään antaa ottaa ohimoon liikaa. Eihän kukaan kuitenkaan ole halunnut olla nenäkäs tai huudella kurkku suorana. Kohtuutonta olisi iskeä nyrkkiä pöytään ja komennella lähimmäisiään. Kun kesä kerrankin mahdollistaa rentoutumisen täysin rinnoin. Tällaiset suvet voi laskea yhden käden sormilla.

Kirjoittaja on kielenkäytön tutkija.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .