Kielijuttu: Sappi kiehuu ja muita vaihtoehtoja äreissään olemiselle

Suomea toisena kielenä opiskeleva pyysi minulta ohjeita tuntemusten ilmaisemiseen. Laadin hänelle listaa erilaisista rakenteellisista mahdollisuuksista: esimerkiksi Annaa jännittää, tämä tentti jännittää Annaa, Anna on jännittynyt tai jännityksissään. Neuvoja miettiessäni törmäsin aikamoiseen aarrearkkuun, tapoihin kertoa äreissään olemisesta.

Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy tunnetilan vahvuuteen. Kismittää, kenkuttaa, keljuttaa, risoo, harmittaa, ärsyttää, närkästyttää, kiukuttaa, suututtaa, raivostuttaa. Aivan täsmällistä mittaria näiden emootioiden erotteluun tuskin löytyy.

Kielikuvissa kiukustuminen yhdistyy usein kehoomme tai sen toimintaan. Kun sapettaa, on kuin karvas sappineste nousisi suuhun. Häviö hermostuttaa tai närästää itse kutakin pitkään. Koettu vääryys saa veren kiehahtamaan. Joskus kuulee, että vastukset ovat nostaneet verenpainetta. Niistä voi jopa saada näppylöitä.

Silloin tällöin suuttuminen on kytköksissä arjen askareisiin tai tapahtumiin. Jollakulla keittää yli tai jotakuta mättää vaikkapa silloin, kun valhetta väitetään todeksi. Kolmannelta katkeaa pinna muusta syystä. Erityisesti aiemmin on nähty punaista, jos asiat eivät ota sujuakseen.

Edellisistä esimerkeistä havaitaan, että nimenomaan parin kolmen sanan kokonaisuudesta koostuvia kiukunpurkauksia on monenlaisia: milloin mikäkin pistää vihaksi, käy hermoille. Hyväksi ei lie, jos on kireä kuin viulunkieli tai hermot ovat kireällä. Harvinaista ei ole sekään, että otetaan nokkiinsa, sappi kiehuu tai ihminen käy kuumana.

Kun kerran on tavoitettu eloisa ilmaus, sitä kannattaa muunnella. Niinpä Villeä voi ottaa aivoon, päähän, pannuun tai kupoliin. V:llä alkavan verbin painokelpoisemmat versiot noudattavat totuttua kaavaa melko tarkkaan: meitä potuttaa, hatuttaa tai kututtaa. Vertailtavaksikin on löydettävissä useampia kohteita: Paavo on vihainen kuin ampiainen tai kuin takamukseen ammuttu karhu.

Sanontojen tasolla avautuu varsinainen vaihtoehtojen ulappa. Harmissaan olija vetää herneet nenään, repii pelihousunsa. Palaminen tuntuu oivasti sopivan metaforan lähtökohdaksi: Otolta kärähtelevät käämit, hän polttaa päreensä. Proput tai hihatkin saatetaan polttaa tai ne palavat.

Jos taas ihminen ei hallitse tilannetta, kupit menevät nurin. Asianomainen saa ehkä hepulin, repeää nahoistaan tai liitoksistaan. Jos Kallea raivostuttava ongelma ei korjaannu, pahimmassa tapauksessa hän räjähtää.

Varmuuden vuoksi: jotten vallan saisi ärmätin mainetta, kiiruhdan vakuuttamaan, että kielemme välittää upeasti myös hilpeitä kokemuksia. Se ilahduttaa, riemastuttaa ja onnellistaa käyttäjäänsä joka ikinen päivä.

Kirjoittaja on kielenkäytön tutkija.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .