Kikkailematon, raaka Viettelyksen vaunu

TEATTERI

TAMPEREEN TYÖVÄENTEATTERI

Viettelyksen vaunu

Ensi-ilta 31.1.2012

 

Tampereen Työväen Teatterin Viettelyksen vaunu on vaikuttava, kikkailematon ja raaka tulkinta Tennessee Williamsin klassikkodraamasta.

Näytelmä on yksi amerikkalaisen näytelmäkirjallisuuden kulmakiviä. Tässä, kuten monissa muissakin näytelmissään, Williams luotaa ihmismielen primitiivisimpiä viettejä – intohimoa ja kuolemaa. Seksuaalisuus ja mielisairaus ovat Viettelyksen vaunussa kirjailijan tuotannosta ehkä voimakkaimmin pinnalla.

Lisäksi näyttämöllä kohtaavat vanha ja uusi maailma. Blanche DuBois edustaa vanhaa Etelää, plantaasien maailmaa, kun taas Stanley Kowalski uutta, toisen maailmansodan jälkeistä Amerikkaa, jossa ihminen määritellään omien edellytystensä eikä taustansa kautta. Näiden kahden maailman kohdatessa syntyy rumaa jälkeä.

 

Blanche saapuu Viettelys-nimisellä raitiovaunulla sisarensa Stellan ja tämän miehen Stanleyn pieneen kaksioon. Vanha plantaasi Belle Rêve, ”kaunis unelma”, on pakkolunastettu pankille, Blanche on menettänyt työnsä opettajana ja, kuten myöhemmin selviää, myös arvokkuutensa ja mielenterveytensä. Konflikti Stanleyn kanssa alkaa välittömästi, eikä loppua tule ennen kuin kaikki salaisuudet on paljastettu.

Williamsin näytelmä tihkuu väkivaltaa ja seksuaalisuutta, himoa ja raivoa. Stanleyn ja Stellan suhde on intohimoinen ja kipeä, mitä säädyllistä julkisivua epätoivoisesti ylläpitävän Blanchen on mahdotonta ymmärtää. Miten Stella voi palata väkivaltaisen miehensä luokse yhä uudelleen?

 

Pasi Lampelan ohjaus Tampereen Työväen Teatterissa on hikinen, raaka ja armoton. Merja Larivaara tekee Blanchen vaativan roolin taitavasti. Blanche on rooli roolissa, hän ei paljasta todellista luontoaan edes yksin ollessaan. Larivaara rakentaa Blanchea koko kehollaan, puhetapaa ja sormenpäitä myöten. Kaipaamaan jää kuitenkin vahvempaa viettelystä Stanleyn suuntaan, nyt näiden kahden välinen seksuaalinen peli jää pinnan alle ja Stanleyn viimeinen siirto näyttäytyy täysin epäinhimillisenä.

Tommi Raitolehdon Stanley on Blanchen täysi vastakohta, sivistymätön ja impulsiivinen. Raitolehdon aggressio on brutaalia ja pelottavaa. Petra Karjalaisen Stella joutuu näiden kahden luonnonvoiman väliseksi puskuriksi, mutta hänen rakkautensa ei riitä. Kun Larivaara ja Raitolehto näyttelevät ääripäitä, näkyy näytelmän suurin tragedia juuri Karjalaisen roolityössä. Stella ei pysty pelastamaan sisartaan pettämättä miestään, eikä puolustamaan miestään ilman, että sisar haavoittuu.

Neljänneksi nappulaksi peliin ajautuu Stanleyn ystävä Mitch, jota Auvo Vihro näyttelee herkästi. Blancheen hullaantuneen peräkamarin pojan ihastus on liikuttavaa ja sitä hirvittävämpi on pettymys ja vastenmielisyys, kun totuus paljastuu.

Markus Tsokkisen lavastus on yhtä aikaa käytännöllinen ja symbolinen. Niklas Vainion äänisuunnittelu puolestaan luo hikisen New Orleansin tunnelmaa hienovaraisesti. Viettelyksen vaunu ei anna armoa sen kyytiin hypänneille.

KATRI KEKÄLÄINEN