Kimmo Sorko, Mikko Strang, Sakari Isosomppi ja Karu Virtanen - Jalkaväkirykmentti 48. Taistelut ja tapahtumia 1941-1944.

KIMMO SORKO, MIKKO STRANG, SAKARI ISOSOMPPI, KARU VIRTANEN
Jalkaväkirykmentti 48. Taistelut ja tapahtumia 1941-1944.
Ulkoasu Pekka Suomäki. Kartanon Ajuri Ky 2009, 656 s.
Jos tuntee vetoa sellaisiin sotahistorian ilmauksiin kuin esimerkiksi "Tali-Ihantalan ihme", voi tulla uusiin ajatuksiin luettuaan laajan, tarkan ja hyvin dokumentoidun teoksen Jalkaväkirykmentti 48:n vaiheista jatkosodassa. Ihmemaakareiden sijasta lukija tapaa velvollisuudentuntoisia, tavallisia nuorukaisia, jotka tekevät parhaansa mahdottomassa tilanteessa, josta ei enää ole muuta ulospääsyä kuin vastaan paneminen.

Kauko Sorjosen säätiön, Keski-Suomen kiltapiirin, kaatuneiden muistosäätiön, Muuramen, Toivakan, Uuraisten, Multian ja Jyväskylän maalaiskunnan tuella ja tekijöiden talkootyöllä on syntynyt painava teos. Kooltaan, mutta ennen muuta sisällöltään, kirjan voi nimetä sotahistorian kivijalan rakennustarvikkeeksi. Ilman tasapuolisia, monipuolisia tietoja ihmisistä ja heidän teoistaan ei ole mahdollista hahmottaa menneen suuria linjoja. Sitä perustietoa tässä on tarjolla tasapainoisessa ja järjestetyssä muodossa.

Tämän tasoista sotilashistorian laatua voi varmaan pitää kunnianosoituksena edesmenneelle jyväskyläläiselle historian professorille Mauno Jokipiille, joka kolautti monet kerrat kansakunnan tajuntaan uusia tosiseikkoja käydyistä sodista. Nyt ilmestyneen kokonaisuuden perusta onkin Jokipiin johtaman toimikunnan 1980-luvun puolivälissä tarkastama, Kari Virtasen kirjoittama tietorikas ja tasapuolinen rykmenttihistoria.

Rajan ylittäminen

JR 48 menetti sotatiellään lähes 1 000 miestä kaatuneina, ja 2 000 miestä haavoittui. Rykmentti muodostettiin Keski-Suomessa, mutta sitä täydennettiin myöhemmin Hämeestä. Laajennettuun historiateokseen on saatu mukaan monien hämäläisten veteraanien kertomuksia.

Siinä vaiheessa riveissä ei ollut vielä monia hämäläisiä, kun osa rykmentin sotilaista kieltäytyi hyökkäyssodasta eli vanhan Neuvostoliiton ja Suomen rajalinjan ylittämisestä vuonna 1941. Teoksen kuvaus kertoo kiukkuisista upseereista, jotka osoittivat niskuroinnin edessä sentään jonkinlaista psykologista tajua, vaikka monia natsanauhoja riistettiin rauhanmiesten kesäpuseroiden olkapäiltä.

Huomattavan monet kieltäytyjistä näyttävät olleen Korpilahden miehiä. Siitä seikasta Virtasen teksti ei johtopäätöksiä vetele. Varmaan tapahtuneeseen vaikutti Korpilahden poliittinen historia. Pitäjä oli saanut oman sosialidemokraattisen kansanedustajansa jo ennen itsenäisyysjulistusta. Köyhälistön aate oli jäänyt elämään.

Kieltäytymisen kaunistelematon kuvaus kuuluu teoksen kirjoittajien totuudelliseen tyyliin ja lisää kokonaisuuden arvoa. Samaa voi sanoa nimettömästä veteraanihaastattelusta, jossa säälitään teloitetuksi tullutta karkuria, jonka mieli ei kerta kaikkiaan kestänyt sodan oloja. Kertoja arveli, ettei lopullista tuomiota olisi luettu, jos pelkurin oikeat esimiehet olisivat olleet palveluksessa.

Odotettu hyökkäys

Terijoen ranta-alueiden tukikohtia asemasodan aikana miehittäneen JR 48:n sotilaiden havainnot vastustajan hyökkäysvalmistelujen etenemisestä tukevat sitä toistaiseksi spekulatiivisena pidettyä käsitystä, että myös Mikkelin päämajan oli pakko tietää paljonkin odotettavissa olevasta tulimyrskystä.

Kenties joku tutkija löytää tulevaisuudessa todisteet siitä, että puolustusvalmistelujen jonkinasteinen laiminlyönti kuului suureen peliin. Neuvostoliiton oli annettava voittaa jotakin, jotta se voisi solmia pienen vastustajansa kanssa erillisrauhan vastoin liittoutuneiden huippukokousten päätöslauselmia.

Sotahistorian harrastajille muutamat nelikasin sotilaat ovat tuttuja kirjallisista kuvauksistaan. Heihin kuuluu Antti Nieminen, jonka yllättävän tarkkoja havaintopäiväkirjoja julkaistiin vain muutamia vuosia sitten.

JR 48 oli siinä mielessä tavallinen suomalainen toisen maailmansodan aikainen joukko-osasto, että sen reserviläissotilaissa oli kaikkien yhteiskuntapiirien edustajia, eniten pienviljelijöitä ja työläisiä. Sodan jatkuessa tämän "kansanarmeijan" yksikön sotilaat olivat tehneet itselleen ilman juhlapuheita selväksi, miksi hyökkääjää on vastustettava.

Talin ja Ihantalan materiaalitaistelu maksoi paljon verta, mutta hankki rauhanneuvottelijoille riittävän ajan. Suomen säilyminen oli veteraanien suurin saavutus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.