Kirja-arvio: Anna-Mari Kaskisen runoissa on jotain tuttua ja turvallista

Anna-Mari Kaskinen

Tänään kaikki kaunis – Valittuja runoja vuosilta 2008-2018

Kirjapaja 2019. 223 s.

 

Anna-Mari Kaskinen

Lempeää valoa

Kuvitus Minna L. Immonen. Kirjapaja 2019. 47 s.

 

Tuottelias Anna-Mari Kaskinen (s. 1958) tunnetaan varsinkin hengellisistä lauluteksteistään, joista monia Pekka Simojoki on säveltänyt. Tänään kaikki kaunis on runovalikoima viimeiseltä kymmeneltä vuodelta, eikä se tuota yllätyksiä: tuttua ja turvallista Kaskista. Hän kirjoittaa sujuvasti mutta helpontuntuisen puleeratusti: särmää ei juuri löydy, ei aina myöskään kunnollista tarttumapintaa.

Luontokuvasto luottaa valon voimaan. Se saa ihmisen ylistämään valon antajaa.

Kevään tulo leskenlehtineen ja västäräkkeineen saa kumartumaan pienten ilmiöiden puoleen kuten Helvi Juvosenkin lyriikassa. Mikrokosmoksesta löytyy kaikkein oleellisin. Lapsuuden metsä on uskollinen: se ottaa aina syliinsä. Loppusoinnuttelu on kuitenkin latteahkoa, joten kuvat jäävät pikkusieviksi ja liukuvat nopeasti ohitse

 

Lähelle ja läheltä kirjoitetut vapaamittaiset rakkausrunot onnistuvat paremmin, koska konkretia toimii: ”Sinä päivänä / kättelit ensi kerran. / Kerroit nimesi, / ei mitään erikoista. / Vain yksi maanjäristys.” Rakastetun läsnäolo valaisee koko maiseman ja saa päivät täyteen merkitystä.

Äitiys ja rakkaus lapseen synnyttää hellyttäviä tuntemuksia: ”Pikkuiset jalat / juoksevat vierelläni / kuin pisarat järvellä: / kuljetaan me yhdessä / keveämmin askelin.” Vanheneminen merkitsee sekä sitkistymistä että herkistymistä: ”Vuosien jälkeen / en haluaisi olla / hyvin säilynyt / vaan kaikkeni antanut, / arvokas joka arpi.”

Luopumisen ja surun kohdatessa luonnon voima ei petä: ”Metsän maisema / ei ole koskaan valmis / verson vihreys / ja lahoava kanto, / maan syvä sinfonia.” Havainnolliset ilmaukset luonnistuvatkin Kaskiselta abstraktioita eloisammin ja ilmeikkäämmin.

 

Anna-Mari Kaskinen on tehnyt paljon myös lahjakirjoja. Lempeää valoa on jälleen kerran sellainen. Valo on siinäkin päämotiivi.

Teoksen ihmiskuva julistaa lempeyttä: ”En tahtoisi totuudentorvia, / joiden huuto yössä soi, / minä tahtoisin herkkiä korvia, / jotka köyhää kuulla voi.” Huumoriakin on mukana: ”On katseessasi hohde / paljonpuhuva / ja mielenkiinnon kohde / Tekniikan maailma.”

Minna L. Immosen akvarellikuvitus suosii kukka-aihelmia ja hentoja värisävyjä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .