Kirja-arvio: Arkisen harrasta päiväkirjanpitoa

Merja Une Turunen

Narsissiruukku

Athanor 2016. 441 s.

Jyväskyläläinen Merja Une Turunen jatkaa arkisesti tapahtuvaa ja kristillisesti pohdiskelevaa tyyliä teoksessa, joka ei muodoltaan pyri ylittämään tavallisen päiväkirjan rajoja.

Sivumäärältään mittava kirjoitus tuo mieleen Anna-Maija Raittilan tyylin ja katsomuksen. Kirja seuraa kertojan elämää parin vuoden ajalta.

Tyypillistä on ottaa mukaan myös aivan pienet tapaukset, olotiloista askareisiin. Vähä vähältä lukija tutustuu kertojan lisäksi lähipiirin ihmisiin.

Aava-niminen ikääntyvä leski käsittelee päiväkirjan kautta paljon muistoja. Ne liittyvät lähinnä puolisoon. Valoisan elämännäkemyksen kannattamana kirjoittaja löytää menneisyyden tapahtumista erityisesti rakkaimpia.

Sukulaisuus- ja ystäväsuhteiden välityksellä Aava tuntee olevansa elämässä vahvasti kiinni.

Erityisen likeiseksi tulee hänen luonaan Jyväskylässä kortteerissa asuva keuruulainen pojantytär Linnea. Tämän läsnäolo tuntuu heijastavan jatkuvuutta ja avoimuutta kommunikoida sukupolvien yli.

Valittu kirjoitustyyli ei välttämättä kaipaa varsinaista dramatiikkaa.

Narsissiruukusta jännitteen puute tekee kuitenkin aika raskaan.

On tavallaan arvokasta, ettei Turunen yritä väkisin kääntää kirjoitusta normaalista päiväkirjasta esimerkiksi romaanin suuntaan. Lukijalle päiväkohtaisten rutiinien yksityiskohtainen toistuminen voi silti olla työlästä.

Vakaumuksellinen kristillisyys ja siihen liittyen paitsi menetykset myös suhteet nyky-ystäviin, kuten uuteen rakkauteen on kerrottu aidosti, luotettavaan välittämisen sävyyn. Varmasti tunteet ovat niin suuret, että värikkäämmällekin kuvaukselle olisi päiväkirjamuodosta tinkimättä ollut tilansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.