Kirja-arvio: Jyrki Vainonen luo novelleissaan taiturimaisesti painajaismaisia mielenmaisemia

Jyrki Vainonen

Yön ja päivän tarinoita

Aula & Co 2019. 215 s.

 

Irlantilaista runoutta ansiokkaasti suomentanut Jyrki Vainonen on valinnut novelliteokseensa moton W.B. Yeatsilta: ”Ihmisen veren pöhöttämästä sydämestä / kasvavat yön ja päivän oksat / joihin korea kuu on ripustettu.”

Yön ja päivän tarinoita sisältää kaksitoista novellia, joista jotkut kytkeytyvät jonkun sivuhenkilön avulla toisiinsa, vaikka muuten vieraantuneisuus ja irrallisuus hallitsevatkin keskushenkilöiden elämää. Novellien teemoina ovat rappio ja kuolema, tyylilajina kafkamaisuus ja toistuvana motiivina nukke.

Vainonen luo taiturimaisesti painajaismaisia mielenmaisemia, ja hänen lopetuksensa ovat novellistiikan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti yllättävästi napsahtavia. Useimmiten Vainonen yltää varsin tiukkaan jännitteisyyteen sortumatta selittämiseen.

Kauttaaltaan taitavasti kirjoitetusta teoksesta tekee mieli nostaa erikseen esille kaksi novellia. Avausnovelli Hampaat on jo miljööltään silkkaa Kafkaa: Terve suu -hammashoitofirman virastotalo, jossa keskushenkilö Milenka hukkaa tavan takaa työhuoneensa, koska se vaihtaa paikkaa jatkuvasti. Milenkan taustalta paljastuu väkivaltainen parisuhde, jonka koukusta hän ei tunnu pääsevän irti.

Vainonen on juonenkehittelyssään monipuolinen. Arkirealistiset kytkennät suitsevat silloin, kun hurja vyöryttely uhkaa kääntyä liiankin mielikuvitukselliseksi. Niinpä rintasyöpäpotilaalta poistetun kudoksen uusi elämä tuntuu ideana kiinnostavammalta kuin varsinaisena toteutuksena.

Vainosen suosima groteskius osuu täydellisesti maaliinsa Päät-novellissa, jossa kaupunginorkesterin kapellimestari naamioituu onttoon sianpäähän käynnistäen samalla tämän hittituotteen kysynnän. Lopulta sianpäitä näkyy kaikkialla: ”Uutistenlukijan sianpää oli asiallisen jäänsininen. Oikeaan poskeen oli leimattu yleisradioyhtiön logo. Pään uumenista uutistenlukija kertoi ontolla ja kaikuvalla äänellä, että sianlihasta oli ylituotantoa, mikä oli johtanut vakavaan jäteongelmaan. Ruhovuoret kasvoivat tuottajien takapihoilla.”

Sikojen edustajalla on silti keinonsa iskeä takaisin. Ja millä tavalla! Tämän novellin luettuaan lihansyöjäkin varmaan puntaroi kahteen kertaan, tarttuako porsaanpaistiin.

Vainonen näyttää negaation kautta, että tarvitsisimme todellista läheisyyttä, koska kuolema kulkee vieressämme. Jokainen hometahra ja jokainen hajottajasieni huutaa: ”Kohta on liian myöhäistä!”

 

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .