Kirja-arvio: Kivuliaan tyyni romaani rakkaudesta ristiaallokossa

Kata Melander

Älä irrota

Type & Tell 2017. 228 s.

Kata Melanderin (s. 1991) esikoisteos on kypsä kuvaus kivun ja rakkauden rajapinnoilta. Pyörätuolissa istuva Saara, joka kärsii piinaavista kipukohtauksista löytää rakkauden entisestä uskonnon opettajastaan Petteristä. Tunne on molemminpuolinen, mutta ei ongelmaton.

Kumpi lopulta on vahvempi, kipu vai rakkaus?

Romaanissa Saaran ja Petterin näkökulmat vuorottelevat. Kerronta on vaivatonta ja näkökulmatekniikka toimii tarkoituksenmukaisesti.

Vaikean vamman ja rakkauden arkista yhteensovittamista käsitellään sekä terveen Petterin että kroonisesti sairaan Saaran äänellä tunteisiin käyvästi mutta rehellisesti, aihetta turhaan romantisoimatta.

Kata Melanderin teksti on aitoa ja pröystäilemätöntä; se ei herkuttele vamman vakavuudella, ei tuo sairautta esiin surkuttelun tai vähättelyn kautta, ei pysähdy rakkauden ylimaaliseen ihanuuteen vaan vuorottelee hienovaraisesti tunteiden ristiaallokossa. Tietynlaisiin juonellisiin kliseisiin, rakkausromaanimaisiin maneereihin ja kielikuviin romaani silloin tällöin sortuu. Mutta teoksen tarkoitus ei olekaan juonessa vaan hankalan aiheen käsittelyssä.

Kieli on harkittua, jopa pelkistettyä. Sanojen kauneus ja lauseiden tyyni rytmi tulevat lähelle lukijaa ja voimistavat herkkää kuvausta.

Paikoin esikoisteos yltää hätkähdyttävän monivivahteiseen pohdintaan. Kohtaukset, joissa liikuntarajoitteinen Saara makaa sängyllä täysin rakastajansa armoilla onnistuvat käsittelemään naisen ruumiillisuutta marginaalisesta ja siksi tuoreesta näkökulmasta. Kun sairauden pysäyttämä liikkumaton keho on objekti olosuhteiden pakosta, millainen on miehen rooli? Entä himonsa valtaan antautuneen naisen?

Omakohtainen romaani osin varmasti on. Suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta Turun yliopistossa opiskeleva Melander istuu pyörätuolissa. Nuoren esikoiskirjailijan teksti on hieno esimerkki siitä, kuinka omakohtaisuus voi olla läsnä kirjallisuudessa myös ilman vaivaannuttavaa omien ajatusten julistamista ja kirjailijan ja henkilöhahmojen tahatonta sekoittumista.

Älä irrota -romaani ei tyrkytä, ei sylje päin epäoikeudenmukaista maailmaa, ei kerjää huomiota tai ruikuta epäkohdista. Se on arvokas ja sympaattinen avaus marginaalisesta aiheesta, joka säväyttää avoimuudessaan ja liikuttaa jokaista.

Mikäli kirjallinen työ saa jatkoa on ihme, ellei suomalainen kustannusmaailma huomaa Melanderin orastavaa taiturimaisuutta.