Kirja-arvio: Koirapuisto-ohjaaja Onni Mäihälän seikkailut jatkuvat Markku Ropposen uudessa veijariromaanissa

Markku Ropponen
Hautaustoimisto Wähähappinen
Tammi 2019. 346 s.

 

Jyväskyläläisen Markku Ropposen Koirapuisto-romaanin (2018) antisankarin oloinen päähenkilö ja Jyväskylän koirapuiston entinen ohjaaja Onni Mäihälä tulee uudessa veijariteoksessa kyläkirjastoon esittelemään kyseistä koirapuistokirjaa omana esikoisenaan.

Kun Mäihälä uteliaisuudesta, köyhätaskuna ja sattumalta lupautuu kirjatilaisuuden jälkeen apulaiseksi kylän rahapersoon hautaustoimistoon ”Wähähappiseen” eli ”Kanttuveihin”, päättää hän koota siellä tekemistään havainnoista toisen kirjansa. – Voi todeta, että Ropposen romaani Hautaustoimisto Wähähappinen osoittaa aineksia riittäneen.

Kirjailijavieras esitelmöi kirjastossa kolmen hengen yleisölle ja jää ilman luentopalkkiota, kun oli noin vähän väkeä. Esiintyminen on mainio kohtaus sinänsä, mutta toimii myös sopivana käynnistäjänä kirjan tapahtumakierrokselle, joka päätyy loppupuolella siihen, että Mäihälä on taas yleisön edessä.

Tällöin kuulijoiden joukossa on jo useampi vähintään lievää kylähulluutta poteva tyyppi ja muita Mäihälän ja lukijan tuttuja. Ei kuitenkaan ruumiita, jotka kyllä muutoin kuuluvat kirjan oleellisiin henkilöihin.

Vainajia kuskataan pitkin syrjäkylää ja erämaita. Heitä muistellaan ohimenevästi, ja heille tuodaan tavaroita vietäväksi tuonpuoleiseen. Balsamoimista, hautaamista tai polttamista valmisteltaessa ruumiit sullotaan etenkin pakastimeen. Tapahtumapaikat vaihtelevat Ropposelle tyypillisesti perin värikkäästi. Erikoislaatuisin muistotilaisuus pidetään suolla sijaitsevassa mausoleumissa. Oudoin ja uskomattomin hautajaiskapine taas on mukana vedettävä rämä pikakrematorio Heaven & Hell.

Sitä ja sen hienoutta esittelee kiertävä kauppaedustaja Serge Verhojanski. Henkilönimet ylipäätään viittaavat kerronnan poskettomuuksiin. Mukana on mm. menehtynyt muusikko Veke Kukkurainen bändeineen (Veke & Avuttomat), hautausyrittäjä Maximum Haipakka, lääkäri G. A. Koopra, kustantaja Pietari Pyy, öky ex-kauppias Leopold Toinen (II) Lötjönen sekä kuollut Kurlinki-Kemppainen ja kuoleva Urbanus Ämäriluoto.

Kun vallaton juoni Ropposen dekkareissa saa pitoa ja kiinnekohtaa rikoksista ja niiden selvittelystä, veijariromaaneista vastaava pidättelijä puuttuu. Meno on vieläkin riehakkaampaa, päätöntä suorastaan. Mutta niin kuin ennenkin, tilanteiden ketjua pyörittää rasvattu mielikuvitus ja taitava ilmaisu.

Repliikki, havainto ja toiminta synnyttävät humoristisia, karikatyyrisiä ja puoli-ironisia assosiaatioita miltei suvereeniin revolverivauhtiin ja yhtä kaikki oivallisin verbaalisin osumin. Kekseliäisyys ruokkii kekseliäisyyttä. Tämä tosin muistuttaa hieman lumipalloefektiä, jossa vyöryvä aineisto peittoaa jännitteistä rakennetta. Riennetään kuin jarruttamattomassa junassa. Kyydissä pysytään, mutta matkan taitekohtiin syineen ja seurauksineen ehditään kiinnittää vaikuttavaa huomiota verraten vähän.

Ainakin hiukan romaanissa raotetaan syrjäseudun ongelmaa, ilmapiiriä ja onnea ja ihmisluonnon heikkouksia. Kertojan ilkikurinen ja hirsipuuhumoristinen asenne sopii hautausaiheen ja erikoisten persoonien raameihin.

Vauhkonen, Mäihälän vetelä mutta fiksu koira saa kaverikseen Tuonela-nimisen kissan, joka sekin seuraa tapahtumia lemmikille ominaiseen tyyliin. Kertoja inhimillistää eläimiä tilanteiden mukaan. Toki ne silti esittävät kommenttinsa lajilleen ominaisin maneerein.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .