Kirja-arvio: Lähemmäs totuutta

Ohjaaja Aku Louhimies hakee dokumentaarisuuden illuusiota.

Satu Jaatinen

Aku Louhimies – Elokuvaunelmia.

Like 2017. 222 s.

Jari Olavi Rantala

Tuntematon sotilas. Elokuvakirja.

WSOY 2017. 240 s.

Elokuvaohjaajalla on omituinen, mutta osuva toinen nimi: Aku Urban Louhimies.

Paljasjalkainen helsinkiläinen tunnetaan urbaanin Suomen kuvaajana. Useimpien Louhimiehen elokuvien ihmiset elävät tässä ajassa, mutta eksyksissä kaupungeissa ja itsessään. Näin vaikkapa jättihitissä Levottomat (2000), palkitussa ja arvostetussa Pahassa maassa (2005) ja rikoselokuvassa 8-pallo (2013).

Viimeistään Tuntemattoman sotilaan myötä Louhimiehen uraan on kuitenkin syytä katsoa muodostuneen toisenkin uurteen: 1900-luvun ensimmäisen puoliskon väkivaltaisten vaiheiden kuvauksen. Sitä edustavat Tuntemattoman lisäksi sisällissotaelokuva Käsky (2008) ja irlantilainen tv-ohjaus Rebellion (2016), samoin kuin tämän vuoden toinen kotimainen suurelokuva Ikitie, jonka ohjauksesta Louhimies joutui luopumaan Tuntemattoman kuvausten päällekkäisyyden vuoksi.

Kahdesta tuoreesta Louhimiehen työtapaa valottavasta kirjasta käy selväksi, että ohjaajalle itselleen kyse ei ole kahdesta erillisestä kiinnostuksen kohteesta.

”Minua kiinnostaa totuus”, toistuu Louhimiehen sanomana eri muodoissa halki tuoreen Aku Louhimies – Elokuvaunelmia -kirjan.

Louhimiehen ystävän Satu Jaatisen 15 vuoden aikana kokoamassa kirjassa puhuvat ohjaajan lisäksi esimerkiksi hänen näyttelijänsä, tuottajansa ja käsikirjoittajansa. Yksi heistä, Tuntemattoman sotilaan toinen kirjoittaja Jari Olavi Rantala on lisäksi antanut oman näkökulmansa kirjoittamalla suurelokuvan making of -kirjan.

Molemmat kirjat kertovat vaativasta ja autoritäärisestä ohjaajasta, joka samalla antaa kanssaan työskenteleville paljon vastuuta.

Jo Louhimiehen esikoiselokuva Levottomat, jota markkinoitiin erityisesti nuorisolle pop-musiikilla ja seksikohtauksilla, oli tekijöilleen taiteellisesti kunnianhimoinen, Albert Camus’n Sivullisesta ammentava kuvaus tyhjyyden tunteesta.

Muutamia vuosia aiemmin Louhimies oli vaikuttunut Lars von Trierin Breaking the Wavesissa tavoitetusta ”dokumentaarisuuden illuusiosta”. Vaikka Louhimies ohjasi irrottelevan Isänmaan toivot -komediasarjan, on hän omistanut suurimman osan uraansa tuon illuusion tavoitteluun.

Tärkeä menetelmä on improvisaatio. Lukihäiriöiselle Louhimiehelle käsikirjoitukset ovat lähtökohtia, ja näyttelijöitään hän kannustaa irrottelemaan.

Hän kuvaa enemmän ottoja kuin Suomessa yleensä, eivätkä näyttelijät useinkaan tiedä, mitä ohjaaja lukemattomilla toistoilla tarkalleen hakee. Tämä ei ollut edes mahdollista Louhimiestä edeltäneelle elokuvantekijöiden sukupolvelle, mutta digiaikana se näemmä onnistuu jopa Suomen tiukoissa kuvausaikatauluissa.

Jaatisen kirjan perusteella myös Tuntemattoman sotilaan kuvausleirit, joissa päänäyttelijätkin yöpyivät puolijoukkueteltoissa kipinävuoroja pitäen, näyttäytyvät luontevana jatkumona Louhimiehen metodeille. Ohjaaja on aina halunnut näyttelijöidensä viettävän aikaa yhdessä ennen kuvauksia ja niiden aikana. Telttailukin oli käytössä jo Käskyn kuvauksissa.

Kuulostaa rankalta, mutta moni tyylistä tykkää. Erityisesti näyttelijät ovat seuranneet Louhimiehen mukana roolista toiseen. Tuntemattoman Rokkana nähtävä Eero Aho on peräti Louhimiehen lukiokaveri, samoin näyttelijä-käsikirjoittaja Mikko Kouki. Toinen kirjoittaja Jari Olavi Rantala taas on ohjaajan armeijakaveri.

Louhimiehelle tutut sopivat hyvin. Hän sanoo tunnistavansa totuuden tutuissa näyttelijöissä ja voivansa siten vaatia sitä.

Tuttuus ja selvät säännöt auttanevat näyttelijöitäkin, sillä Louhimiehen elokuvat ovat rankkoja. Ohjaaja itsekin tietää täsmentää, että ”seksillä ja väkivallalla ei voi improta”. Ne kohtaukset – ja niitä Louhimiehen elokuvissa riittää – on sovittava tarkasti.

Tuntematon sotilas on täynnä suomalaisille pyhää dialogia, mutta muuten sen kuvauksissa ilmeisesti noudatettiin Louhimiehen menetelmiä improvisaatiota myöten. Ainakin yksi kokonainen kohtauskin keksittiin Koskelan kotitilalle vasta kuvauspäivänä.

”Kuinka lähellä totuutta ollaan”, kirjaa Jaatinen Louhimiehen kysymyksen sotakuvauksissa paikalla olleelle ammattiupseerille.