Kirja-arvio: Lakastunutta ruohoa

Lu Xun

Villiruohoa

Suom. Tero Tähtinen. Savukeidas 2017. 72 s.

Merkittävää 1900-luvun kiinalaiskirjailija Lu Xuniä ei aikaisemmin ole julkaistu suomeksi yhtä novellia lukuun ottamatta, joten oli jo aikakin. Harmi vain, että Lun proosarunokokoelma Villiruohoa on tympeää ja mielikuvituksettomasti kirjoitettua angstikirjallisuutta, joka muistuttaa lähinnä masentuneen teinin päiväkirjamerkintöjä.

Kokoelma koostuu 23 lyhyestä vuosina 1924–1926 kirjoitetusta proosarunosta. Niissä liikutaan unissa ja painajaismaisissa näyissä, jotka hekumoivat tuskalla, kuolemalla ja tyhjyydellä. Ne sisältävät ajoittain myös aforistisia, kyynisyyteen vaipuvia mietelmiä.

Runot on kirjoitettu sekasortoisena aikana, jolloin Kiina haparoi nuoren tasavallan ensiaskeleita. Japanissa opiskellut Lu halusi kirjallisuutensa auttavan kärsivää kansaansa, ja näin ollen monet runoista voi tulkita myös poliittisina allegorioina. Sellaisina ne ovat kuitenkin aivan liian itsestään selviä. On liian helppo tulkita runoja yhteiskunnallisina symboleina, varsinkin kun Lu itse tämän möläyttää esipuheessaan.

Lun proosarunot ovat kuin kalpeita versioita Rimbaud’n runoista ja Kafkan novelleista. Ne ovat kuin Kausi helvetissä ilman kielellistä loistokkuutta tai Nälkätaiteilija ilman absurdin kauhun tunnetta. Moniin tyylillisiin ratkaisuihin ei löydy mitään syytä.

Lu yrittää tehdä toistosta tehokeinon, mutta lopputulos on vain ikävystyttävä. Jotkin runot taas on kirjoitettu vanhaa runomittaa tai näytelmätekstiä jäljitellen, mutta nämä ovat vain itsetarkoituksellisia muotokokeiluja.

Tähtisen käännöksestä ei valittamista löydy, sillä Lun kieli on kiinaksikin yksinkertaista. On hienoa, että hän on jatkanut kiinalaisten klassikkojen kääntämistä ja siirtynyt modernin runouden puoleen, jota Suomessa ei ole nähty läheskään niin paljon kuin klassista kiinalaista runoutta.

Joskus Lu kuitenkin onnistuu ilmaisemaan satiirisia mietelmiään osuvasti. Runo Mielipiteen esittäminen on esimerkki hänen lakonisesta huumoristaan, ja ehdoton kokoelman valopilkku. Siinä on kaikuja hänen mainion satiirisesta novellistaan Ah Q:n tarina, joka Lulta kannattaa paljon mieluummin lukea näiden yritelmien sijaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.