Kirja-arvio: Mailerin kasvutarina

Marko Kantomaa

Ylpeydestä

Johnny Kniga 2017. 248 s.

Viimeisin juoksubuumi on näkynyt tietenkin myös kirjamarkkinoilla. Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta, Markus Torgebyn Juoksijan sydän ja etenkin Christopher McDougallin Syntynyt juoksemaan ovat laadukkaita teoksia, joissa juoksemisen monotonisuudesta syntyy avara näkymä inhimillisyyteen.

Filosofian tohtori, liikunnan ja oppimisen tutkija Marko Kantomaan (s. 1975) esikoisromaani Ylpeydestä on rohkea yritys ilmaista juoksemisen ulottuvuuksia fiktion keinoin. Samalla romaani on kuvaus nuoren keskimatkanjuoksijan vaikeuksista homoseksuaalisuutensa julkituomisessa.

”Maitohapon polte viilenee ja hengitys avautuu. Piikkareiden metallipiikit pureutuvat rypyläiseen tartaniin ja repivät tummanpunaista kumimassaa irti radan pinnasta.”

Ylpeydestä alkaa 1 500 metrin kilpailun ratkaisuhetkistä. Intensiiviset lauseet välittävät tapahtumien huumaavan energian hyvin ja nostavat lukuodotukset korkealla.

Valitettavasti romaani ei realisoi noita odotuksia. Päähenkilön fyysisiin tuntemuksiin ja nopeisiin havaintoihin ympäristöstään keskittyvä kerronta toimii juoksukohtauksissa mainiosti, muttei sovellu juonenkuljetukseen.

Lyhyissä luvuissa takovarytmisesti etenevä Ylpeydestä jää tematiikaltaan ohueksi ja muistuttaa mustavalkoisuudessaan nuortenkirjaa. Jo toisteiset, näyttämöohjeistukselliset kohdat (”Seuraa vaivaannuttava hiljaisuus.” ”Seuraa pysähtynyt hiljaisuus.” ”Seuraa pitkä hiljaisuus.”) paljastavat, ettei romaanin kustannustoimittamisessa ole nähty riittävästi vaivaa.

Tarinan viesti on toki kannatettava. Ympäristön ennakkoluulot voi voittaa, kunhan ensin itse hyväksyy itsensä. Nimestään huolimatta romaani ravaa ahdistuksessa ja epävarmuudessa eli yleisessä teini-iän mielenmaisemassa, joka on sama sekä mailerille että koodarille, niin homolle kuin heterolle.

Ylpeydestä kuitenkin kielellistää urheilukokemuksia sen verran ansiokkaasti, että sillä voisi olla sijansa urheilulukioiden lukulistalla. Ehkä teini-ikäisille romaanin ihmiskuva – jossa henkilöt nähdään vain fyysisinä piirteinä eikä luonteina – tuntuu tutummalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.