Kirja-arvio: Miia Kontron Tunnustus on todella vahva esikoinen

Miia Kontro

Tunnustus

Poesia 2018. 72 s.

Miia Kontron esikoisrunoteos Tunnustus on vahva näyttö siitä, kuinka raskaistakin peruskysymyksistä saadaan aikaan ilmavaa runoa, silti teeman painokkuuden säilyttäen. Helsingissä asuva Kontro (s. 1982) tekee Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjaa eutanasiasta, ja hän on julkaissut aiemmin teoksen kuolemanrajakokemuksista.

Tunnustuksen motto on latinankielinen lause Padovan yliopiston anatomian salin sisäänkäynnin yltä: ”Keskustelu vaietkoon. Nauru paetkoon. Tämä on paikka, jossa kuolema iloitsee auttaessaan elämää.” Teologian maisterina Kontro siteeraa taitavasti myös Jobin kirjaa Viimeinen puhe -runossa.

Teos alkaa olemassaolon tunnistamisesta nopein kuvin: ”Ojennan käteni kohti olemisen kahta siipeä, / kiinnityn tarinaan johon en itsekään usko.”

Mukana on myös humoristisia kielikuvia sekä ylevän ja arkisen yhdistämistä: ”Olen niin väsynyt etten jaksa edes pyörtyä”, ”kerubit nousevat varpailleen / pyllyposkien välissä”. Myös musiikkikuvastossa on viistoa huumoria: ”Ylistyslaulun viimeinen nuotti päättyy c:hen ja sen jälkeen poliisitutkintaan.” Muutamissa runoissa on merkityksellistä typografista leikittelyä. Toisinaan se jää kuitenkin merkitykseltään neutraaliksi.

Kuolema on personoitu: ”Kuolema nyyhkii nurkassa ja odottaa ystävää.” Syksy-runossa ”kuolleet ovat lähellä, sanotaan / viilentävät varpaat, kerivät niistä surua”. Rakkausrunot ovat myrskyisiä ja kertovat monesti etääntymisestä: ”ulotun sinuun asti vain heikosti morsettaen”.

Näin vahvaa esikoisrunoteosta kohtaa harvoin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .