Kirja-arvio: Reetta Pekkanen käsittelee suuria kysymyksiä ja tarkentaa pieniin ilmiöihin

Reetta Pekkanen

Kärhi

Poesia 2019. 74 s.

Reetta Pekkasen (s. 1985) esikoisteos, luonnonfilosofinen Pieniä kovia nuppuja (2014) sai muun muassa Katri Vala -palkinnon.

Suuria eksistentiaalisia ja ekologisia kysymyksiä, välillä pieniin ilmiöihin tarkentaen, ratkoo myös Kärhi, joka on muodoltaan sarjasäemainen. Asemointi on tämän tiiviyden vastapainoksi väljää, jopa tyhjälle sivulle jätetään tilaa.

Suru, yksinäisyys ja syyllisyys ovat pohjimmaisia ja päällimmäisiä tuntoja. Huoli maapallon tulevaisuudesta saa kolkkoja muotoja: ”Jos se räjähtää mutta sillä ei ole kiire / on se luultavasti vakavaa” tai ”Pian aurinko pimenee täydellisesti, jos kukaan ei laula”.

Turhautuminen voi viedä umpikujaan saakka: ”On portaat, joita ei halua käyttää. / Ne vievät alas ja loppuvat sinne”.

Köynnökset ovat keino ulottua toiseen, saada tarttumapintaa. Paradoksit ovat kekseliäitä: ”ja on helppoa vastata oikein, jos kysytään väärin”. Pekkanen taitaa myös aforistiset tiivistykset: ”On kyse huudosta ennen kuin muodostuu ääntä”, ”Sydämelle jää autonomia”.

Eksistentialistisiin kysymyksiin voidaan suhtautua myös hienoisella huumorilla: ”Elinikää on tapana mitata maanpinnan yläpuolisten osien perusteella. Tutkimukset kattavamman ymmärryksen saavuttamiseksi jatkuvat”. Sen sijaan sanaleikit ovat helppoudessaan kömpelöitä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .