Kirja-arvio: Risteileviä ihmissuhteita vaaramaisemissa

Niina Miettinen

Suopursu

Teos 2019. 261 s.

 

Niina Miettisen esikoisromaani oli juuria tunnustava Israel-tyttö (2013). Miettinen on myös dramaturgi ja kustannustoimittaja. Hänen näytelmänsä Kuusenkaatajaiset sai kantaesityksensä Joensuun kaupunginteatterissa 2015, ja sen uusintaensi-ilta oli vuorossa 2017.

Uusi romaani Suopursu tuo esille näytelmästä tuttuja henkilöhahmoja, joskin tapahtuma-aika on nyt varhaisempi. Keskeinen henkilö on halvaantunutta äitiään ja maatilaa hoitava Anja, jonka tunteita teos kuvaa ajoittain kirkkaan lyyrisesti: ”Puhe oli viety, silmät vain ja hengitys. He kuuntelivat, miten kesä tuli, toi kaikki linnut. Lehdet puhkesivat yksi toisensa jälkeen, ja äiti oli hiljaa, mutta kaikki sanat olivat äitin päässä ja silmistä näki, että sanat olivat jääneet vangeiksi ja silmät rukoilivat Anjaa, ne rukoilivat, ja hän oli äitille kaikki.”

Äidin kuolema on vedenjakaja sisarusparven elämässä. Hannu, kuvataiteilija, solmii suhteen hautaustoimistossa sijaistavan Olgan kanssa ja piirtää surua pois itsestään. Hän piirtää intohimoisesti myös teeriä soitimella, ja teoksen lintusymboliikka onkin freudilaista kivussaan ja kauneudessaan. Eroottinen kiinnostus myös samaan sukupuoleen on kuvattu jäntevästi.

 

Suopursun henkilökuvat ovat moniulotteisia toiveineen, pettymyksineen ja ristiriitoineen.

Kiehtova pohjoiskarjalainen suo- ja vaaramaisema piirtyy lukijan silmiin, ja pohjoiskarjalainen puheenparsi elää. Ilokseni löysin murresanoista myös oman äitini käyttämän ”taasan” eli pesuvadin. Miettisen kiitetty aistimusvoimaisuus on tämänkin teoksen kulmakivi.

Leikkaukset ovat dramaturgin käsialaa, mutta niiden vastapaino, viipyilevä hidastempoisuus on välillä kuormittavaa, joten rytmitys kärsii. Liiallinen yksityiskohtaisuus vie jännitettä pois, vaikka kieli on sujuvaa, usein taidokastakin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .