Kirja-arvio: SS-johtaja Himmlerin hieroja Felix Kersten vaikutti tuhansien pelastumiseen sotavuosina, mutta Tapio Tammisen tietoteos ei näe hänessä sankaria

Tapio Tamminen

Himmler ja hänen suomalainen buddhansa

Atena 2018. 366 s.

Kuka oli Felix Kersten, jota SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himmler kehui ”maagiseksi buddhakseen”?

 

Tartossa baltiansaksalaiseen perheeseen vuonna 1898 syntynyt Felix Kersten passitettiin Saksan armeijaan ensimmäisen maailmansodan aikana. Sosiaalinen ja seikkailunhaluinen Kersten ei pitänyt itseään saksalaisena, joten hän liittyi erikoisjoukkoihin, joissa koulutettiin suomalaisia aktivisteja ensin Venäjän keisarikunnasta irtautumista ja sitten sisällissotaa varten.

Hangon rannikolle Saksan Itämeren-divisioonan mukana huhtikuussa 1918 saapuneelle, suomea ”virolaisittain murtaen” puhuneelle vääpeli Kerstenille myönnettiin Suomen kansalaisuus vuonna 1920. Hän palveli Suomen armeijassa ja suojeluskunnissa vuosina 1919–1921.

Toimiessaan suojeluskuntapiirin päällikkönä Ikaalisissa Kersten ylennettiin vänrikiksi. Vilkkaana huijariluonteena ja nousukasmaisena veijarina hän väärensi luutnantin natsoihin oikeuttavan asiakirjan. Kersten narahti – ja erosi armeijan palveluksesta.

Fysioterapiaa opiskellut Kersten, jonka Olga-äiti tunnettiin Tartossa etevänä hierojana, muutti Berliiniin vuonna 1922.

”Berliinissä Felix Kerstenin näkemykset hoitotyöstä mullistuivat, kun hän tapasi kiinalaisen mestari Kon”, kertoo tutkija ja tietokirjailija Tapio Tamminen (s. 1954) teoksessaan Himmler ja hänen suomalainen buddhansa ja lisää, että tapaaminen oli järjestynyt ”professori August Bierin avulla” viitaten lähteenään Kerstenin muistelmiin Himmlerin henkilääkärinä (1947).

Ainakin muistelmien toisessa painoksessa (1948) Kersten mainitsee professori Ludwig Binswangerin suositelleen häntä kiinalaiselle tohtorille. Sen sijaan yhdysvaltalainen tiedustelu-upseeri John H. Waller kirjoittaa teoksessaan Paholaisen parantaja (2004) professori Bieristä ja tohtori Kon mullistavista opeista lähteenään ranskalaisen Joseph Kesselin vuonna 1960 julkaisema elämäkerrallinen romaani Kerstenistä, Les Mains du miracle (Ihmeelliset kädet).

 

Edellinen sekasotku selventänee, kuinka liukas on totuus Felix Kerstenistä, joka niitti mainetta verrattomana parantajana. Muun muassa Alankomaiden kuningatarperhettä sekä Keski-Euroopan finanssi- ja teollisuuseliitin edustajia hoitanut Kersten piti praktiikkaa Berliinin lisäksi Alankomaissa Haagissa. Varallisuus karttui: hän osti Berliinin lähistöltä yli 300 hehtaarin maatilan vuonna 1934.

Vatsakrampeista kärsinyt Heinrich Himmler kutsui Kerstenin apuun maaliskuussa 1939 – ja loppu on tulkitsijan vastuulla. ”Tiesin voivani aika ajoittain lievittää hänen tuskiaan, mutta en muuta. Mutta ymmärsin, ettei olisi ollut viisasta kieltäytyä. Sitä paitsi minulla oli se hämärä tunne, että voisin auttaa sekä muita että itseäni, jos Gestapon päällikkö olisi potilaani”, Kersten kertoi Himmlerin henkilääkärinä -kirjassaan.

Pian Himmler koki olevansa riippuvainen Kerstenin ”manuaalisesta terapiasta”. Yli kuusi vuotta kestänyt hoitosuhde tarjosi Kerstenille sauman suostutella Himmleriä armahdus- ja vapautusmääräyksiin. Tai niin Kersten väittää muistelmissaan...

Tamminen kertoo naisille tarkoitetun Ravensbrückin keskitysleirin vangeista: selviytyneistä ja heistä, jotka eivät selviytyneet. Nuo tarinat ovat paikallaan muistutuksena natsien aiheuttamista kärsimyksistä.

Kansallissosialistien (ja Risto Rytin) parapsykologisia outouksia ynnä muita tematiikkaansa vähänkään liittyviä seikkoja puidessaan kirja eksyttää otsikkonsa. Lukijalle tulee parku hukatusta aiheesta.

Himmler ja hänen suomalainen buddhansa ei nimestään huolimatta liiemmin kuvaa Himmlerin ja Kerstenin arvoituksellista suhdetta, vaan teos laajenee keväällä 1945 tapahtuneesta suuresta pelastusoperaatiosta valtavaksi aatehistorialliseksi panoraamaksi, josta Peter von Bagh olisi käyttänyt sanaa ”todistusvoimainen”.

Ongelmalliseksi kokonaisuuden tekee Kerstenin sitominen tiukasti osaksi ”kiihkonationalismia”, vaikka Kersten ei ollut minkään sortin nationalisti.

Tanskalaishistorioitsija Bo Lidegaardin Koodinimi Valkoiset bussit (2016) antaa Tammiselle tukevan nojan perusteelliseen selostukseen siitä, kuinka keskitysleirivankeja pelastettiin natsi-Saksan luhistumisvaiheessa – ja oliko Kersten merkittävä tekijä operaation toteutumisessa?

Selonteon päätteeksi Tamminen antaa vastauksen: Valkoiset bussit -operaatio, jossa pelastettiin noin 21 500 keskitysleirivankia, ”ei olisi onnistunut ilman Kersteniä”. Kunnian operaatiosta korjasi ”omahyväisesti” Ruotsin Punaisen Ristin silloinen varapuheenjohtaja kreivi Folke Bernadotte. Kersten kosti väärentämällä kirjeen Bernadotten maineen lokaamiseksi – ja narahti.

Rautamalmia natsi-Saksaan ennätysmäärin rahdannut Ruotsi yritti kiillottaa profiiliaan, eikä halunnut nostaa esiin Tukholmaan tupsahtanutta Kersteniä, jota epäiltiin natsiksi.

Kersten muutti Ruotsiin vuonna 1943. Hän sukkuloi Tukholmasta hoitamaan Himmleriä. Natsi-ideologialle Kersten oli niin aikalaisten kuin tutkijoiden mukaan immuuni. Juutalaisten maailmankongressi kiitti Kersteniä joulukuussa 1945. Hänen kunniakseen on istutettu seitsemän puuta Israeliin.

 

Kerstenin lievästi sanottuna poikkeuksellinen elämäntarina ryöppyää vastauksetta jääviä kysymyksiä. Mitä hän ajatteli hieroessaan Himmleriä? Mahtoiko mestari Ko olla silkka sepite, itsemytologisointia? Oliko Suomen hallitukseen ja Yhdysvaltojen tiedustelupalveluunkin yhteydessä ollut Kersten ammattimaisempi salainen asiamies kuin tiedetään?

Vaikka Kersten oli opportunisti, jonka toimia tehosti itsensä säästäminen sodanjälkeisiltä syytöksiltä, hän yhtä kaikki määrittyy pragmaattisessa ja utilitaristisessa mielessä todelliseksi hyväntekijäksi. Siis suomeksi: Kersten ymmärsi ja ennen kaikkea osasi hyödyntää mahdollisuutensa käyttää Himmleristä irronnutta valtaa humanitaarisuuteen.

Ja mitä vaihtoehtoja Kerstenillä oli sen jälkeen, kun Himmler valitsi hänet ”henkilääkärikseen”? On vaikea kuvitella, miten Kersten olisi voinut pelata korttejaan juurikaan paremmin mielipuolisissa olosuhteissa. Hän säilytti henkensä, vei vaimonsa ja kolme poikaansa turvaan Ruotsiin ja sai Himmleriä taivuttelemalla todistetusti vapautetuksi sekä yksittäisiä ihmisiä että ihmisryhmiä (50 norjalaista opiskelijaa ja 50 tanskalaista poliisia) ennen Valkoiset bussit -operaatiota.

Täysin paikkansapitävästi Tammisen teos kuvaa heikkoleukaisen Himmlerin lähinnä fanaattisena ja naurettavana idioottina. Kuitenkin: Himmler oli valta-aikanaan helvetillinen joukkomurhakuraattori taitavasti rakentamansa jättiorganisaation huipulla. Kerstenin pärjääminen läpeensä rikollisessa natsitodellisuudessa vaati luontaista epärehellisyyttä ja pelottomuutta, minkä havainnollistamiseen Tammisen akateeminen ote ei oikein sovellu.

Haamukirjoittajan jelppaamissa sensaatiohakuisissa muistelmissaan Kersten tyri ”rekonstruoimalla” keskustelujaan Himmlerin kanssa itselleen suotuisaksi nokkelaksi dialogiksi. Mitä todennäköisimmin Kersten kaunisteli joitain asioita, valehteli toisista ja liioitteli vaikutustaan Himmleriin.

SS-valtakunnanjohtajalla oli omat liittoutuneiden kiristämiseen ja liehittelyyn liittyvät motiivinsa vapauttaa vankeja ja olla noudattamatta Hitlerin käskyä räjäyttää keskitysleirit, mutta joka tapauksessa Himmlerin Führeriä uhmannut määräys jättää keskitysleirit tuhoamatta säästi jopa 100 000 ihmistä.

”On luultavaa, että Kerstenin ansiosta Himmler ei toteuttanut keskitysleirien räjäyttämistä vankeineen keväällä 1945”, Tamminen arvioi.

”Tämäkin väite voi olla totta”, Tamminen toteaa Kerstenin juonikkaasta suunnitelmasta, jolla väistettiin vaatimus Suomen juutalaisten luovuttamisesta natsi-Saksaan Himmlerin epävirallisen Suomen-vierailun yhteydessä heinä-elokuussa 1942. Kerstenin mukaan ”tyrmistyttävä” totuus keskitysleireistä oli valjennut hänelle heinäkuussa 1942.

Hämmästyttävää. Ja sori tästä: sankaruutta. Joskin irvokasta kabinettisankaruutta miltei absoluuttisen väkivalta- ja sortokoneiston lakeijana historian häpeällisimpänä ajanjaksona.

Natsi-Saksa valloitti Alankomaat keväällä 1940. Bertha Koster -nimisen juutalaistytön perheenjäsenekseen miehitysaikana ottanut hollantilainen taloushistorian professori ja Alankomaiden Sota-arkiston johtaja N.W. Posthumus asetti Kerstenin ehdolle Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi 1950-luvulla.

Muistelmissaan Kersten kertoo saaneensa vapautetuksi lukuisia hollantilaisia vuosina 1940 ja 1941. (Kerstenin väitteitä ei tuoreeltaan kumottu Alankomaissa; onko väitteistä tehty validia tutkimusta?) Sodan loppupuoleen painottuva Tammisen teos ei anna noille tapauksille arvoa.

Yhteenvedossaan Tamminen kirjoittaa Kerstenin kehittäneen selviytymisstrategian, kun ”tuulet kääntyivät” vuonna 1942. Tuulien kääntymisellä Tamminen tarkoittanee vuoden 1942 alussa käynnistettyä holokaustia – tai kenties Stalingradin taistelua, jossa natsi-Saksan sotavoimien vaikeudet alkoivat toden teolla saman vuoden marraskuussa.

Ja sitten on vielä Kerstenin muistelmien luotettavuutta eniten nakertava kohta: Kersten väittää manipuloineensa Himmlerin luopumaan hollantilaisten evakuoinnista Puolaan keväällä 1941.

Tamminen ehdottaa poskettomalle väitteelle kahta tulkintaa. Ensinnäkin ”entä jos Kersten uskoi saaneen tietonsa väestönsiirrosta jonkinlaisessa transsissa samalla tavoin kuin jotkut aikansa teosofit?” Toisen tulkinnan mukaan Kersten sepitti tarinan saavuttaakseen tunnustusta Alankomaissa, mikä on Kerstenin osalta vain kyseistä väitettä käsitelleen historioitsija Louis de Jongin tutkimusraportin näkemys 1970-luvulta.

Uudempaa – sinänsä huteraa – brittitulkintaa evakuointisuunnitelmasta natseille tyypillisenä väärän tiedon levittämiskampanjana Tamminen ei mainitse. Vehkeilyä hengittäneelle Himmlerille ei varmaankaan olisi ollut ongelma antaa disinformaation nielleen Kerstenin olettaa kääntäneen hänen päänsä.

 

Niin tai näin. Suomea ”erityisesti viljatoimitusten varmistamisessa” auttaneen Kerstenin mysteeri elää.

Perustuslaillista monarkiaa ihailevaksi, individualistiseksi kosmopoliitiksi ja liberaaliksi porvariksi luokittuvaa Kersteniä tulkitaan Tammisen teoksessa punertavien lasien läpi – tässä arviossa taasen ei.

Brittipartion vangitsema Himmler tappoi itsensä syanidikapselilla toukokuussa 1945.

Ruotsin kansalaisuuden (Neuvostoliiton vaikutuspiiriin joutunut Suomi ei ilmeisesti houkuttanut Kersteniä) itselleen ja perheelleen pitkän väännön jälkeen vuonna 1953 saanut Felix Kersten kuoli sydänkohtaukseen 16.4.1960. Ranskan presidentti Charles de Gaulle myönsi hänelle postuumisti kunnialegioonan ansiomerkin.

”Kyllä, ehdottomasti”, Lalla Rosa Verständig (o.s. Schönberg) – vuonna 1922 Krakovassa syntynyt puolanjuutalainen Ravensbrückin keskitysleiriltä pelastunut vanki numero 33446 – vastasi viime vuosituhannen lopulla, kun häneltä kysyttiin, ”ansaitsisiko Kersten muistopatsaan?”

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .