Kirja-arvio: Saila Susiluodon runoissa k aiken yllä on kauniisti ilmaistu suru

Tarinalliset proosaruno-osuudet ovat erityisen vahvoja Susiluodon uutuudessa.

Saila Susiluoto

Metropolis. Merkintöjä kadonneesta kaupungista.

Otava 2018. 101 s.

Runoilija Saila Susiluoto taitaa mytologian ja eksistentiaalisen ahdistuksen yhdistämisen. Metropolis jännittyy Linnunradan tähtikuvioiden ja meren aaltojen välille. Siinä välissä on kaupunki, joka on täynnä tarinoita.

Kaiken yllä on pakahduttavan kauniisti ilmaistu suru, joka konkretisoituu kuolemassa: ”kuolleiden puheet ja kuiskaukset, ne ovat puita ja lehtiä ja kukkia / ruohonkorren kosketusta, eivät he ole täällä ja ovat / niin kuin lentokone jossa ei erota tähtiä taivaalla / niin kuin tuulen voimasta aukipaiskautuva ovi / josta ei kukaan tule”.

Kaikki tämä on kirjoitettu kuulaasti, mutta kielikuvat ovat mielenkiintoisen rosoisia. Tekniset käsitteet ja keksinnöt yhdistyvät luontokuvastoon persoonallisella tavalla, joten pateettisuudesta ei ole pelkoa. Susiluoto leikittelee myös typografialla: runo saa muun muassa purjeveneen, paperinuken ja markkinapallon muodon. Tämä ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellista.

Ihmistä ja hänen salattua ydintään pyritään ymmärtämään, vaikka jo lähtökohta on ongelmallinen: ”Että meidät on tehty tähtimurskeesta / niin korkea materia ja niin matala tulos”.

Ihminen on heideggeriläisesti maailmaan heitetty: ”ehkä jokainen / on heittelehtivä kompassi / myrskyssä, sen rikkinäisessä kohinassa / tai kännykkä joka on kadottanut sijaintinsa / että on kierrettävä äärettömän silmukkaa / solmittava ilman lankoja, sopimuksia / liian sattumanvaraisen elämän kanssa”.

Tarinalliset proosaruno-osuudet ovat erityisen vahvoja. Niissä Susiluodon siilaantunut ilmaisu on koskettavimmillaan: ”Kuin iho, niin kiinni rakkaus häneen paloi, sen valat joita ei voi pitää, menetys niin kuin puristuisi naulojen väliin, suru, ohut lumi”.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.