Kirja-arvio: Sienestämällä pois surun tunnelista

Long Litt Woon

Minun sienipolkuni. Sienestyksen parantava vaikutus.

Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Nemo 2018. 336 s.

”Rakastan hetkeä, jona kultasaalis on hyppysissäni, kun olen varovaisesti heilutellen irrottanut sen. Tuntuu melkein kuin olisi raaputtanut voiton lahjaksi saadusta arvasta. Ilmaista onnea!”

Maan havumetsävyöhykkeeltä on turha hakea sienestystä parempaa harrastusta. Näkemyksiään kannattaa harvoin lukita, mutta tässä tapauksessa avain on heitetty menemään levollisin mielin.

Luonto tarjoaa ensiluokkaista estetiikkaa pajulinnun laulusta valkolehdokin tuoksuun. Kaltaiseni riemuidiootti saa ihastella mäntyjen kiemuraisia oksistoja niin paljon kuin sielu sietää. Ja vaikka kauneusarvoista ei piittaisikaan, metsässä liikkuminen on terveellistä.

Sienten löytäminen tuottaa iloa, joka jalostuu keittiössä kulinaristiseksi nautinnoksi. Varovaisuuden, opaskirjojen ja karttuvan kokemuksen avulla välttyy myrkkysieniltä, joten syksyn hirvikärpäset ovat sienestyksen ainoa riesa.

Malesialaissyntyinen norjalainen sosiaaliantropologi Long Litt Woon (s. 1958) kertoo teoksessaan Minun sienipolkuni, kuinka hän pääsi sienestämällä pois ”surun tunnelista”. Long meni aloittelijoiden sienikurssille puolisonsa äkillisen kuoleman jälkeen.

Surun lamaannuttamana Long tunsi itsensä ”vanhaksi tiskirätiksi”. Metsän rauhan ja sienten hämmästyttävän moninaisuuden lumoamana hän jälleenlöysi identiteettinsä tiedonjanoisena tutkijana.

Minun sienipolkuni vuorottelee kerronnassaan Longin suruprosessin ja ”sieninörttiytymisen” välillä. Rakkaus puolisoon säilyy, kiinnostus sieniin syvenee. Long liittyy sieniyhdistykseen ja suorittaa sienineuvojan tutkinnon. Hän kuvaa sienestäjien käytöstä, sienestyksen kulttuurihistoriaa ja sienilatinan erityispiirteitä perspektiiveistä, jotka edellyttävät lukijalta perehtyneisyyttä.

Ylistyksessään Long unohtaa ravintohyödyt. Sienet ovat runsaskuituisia ja vähäkalorisia. Niissä on B- ja D-vitamiineja sekä kosolti kivennäisaineita, esimerkiksi rautaa ja kaliumia.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .