Kirja-arvio: Suede-vokalisti Brett Anderson rakentaa muistelmissaan nuoruudestaan kauniin tarinan

Anderson onnistuu väistämään ilmeisimmät muistelmakirjoittamisen sudenkuopat

Brett Anderson

Hiilenmustat aamut

Suom. Sirje Niitepõld. Sammakko 2018. 213 s.

Samalla vaistolla, jolla Brett Anderson on kerta toisensa jälkeen löytänyt Lontoon nihkeänharmaasta nuhjuisuudesta ne kiehtovimmat ja outoa myyttisyyttä huokuvat tarinat Sueden biiseihin, on hän valinnut muistelmissaan käsittelyyn kenties kiehtovimman ajan elämästään.

Hiilenmustat aamut on urbaanin värikylläinen ja melkoisen romanttinen kertomus. Eksentrisen duunariperheen lapselle menestys oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys eikä rahaa juuri ollut.

Anderson tuntuu itsekin lumoutuneen tarinoinnistaan ja herkuttelee yksityiskohdilla ränsistyneistä kämpistä ja vaivalloisesta kampeamisesta kohti tähtiä.

Kertomus loppuu tyylitajuisesti hetkeen, kun Suede on juuri allekirjoittanut levytyssopimuksen Nude Recordsille helmikuussa 1992. Kirja siis loppuu ennen kuin bändi on saanut edes seuraavana vuonna ilmestynyttä esikoislevyään julkaistua. Bändin keikkaan Ilosaarirockissakin oli vielä kymmenen vuotta.

Anderson ei silti häpeile käsitystään bändin merkityksestä vaan toteaa sumeilematta, että Sueden musiikki ”määritti koko vuosikymmenen”.

Kirjasta puuttuvat rujot sankaritarinat siitä, kuinka menestyksen varjopuolena tulevat huumeet, petolliset hännystelijät ja riidat bändikavereiden kanssa. Tuleviin vaikeuksiin viitataan, mutta kirja ei ole tilinteko.

Olisi ollut kiinnostavaa lukea Andersonin näkemyksiä Bernard Butlerin lähdöstä juuri ennen Sueden kakkosalbumin Dog Man Starin (1994) julkaisua. Butler oli bändissä keskeinen vaikuttaja, ja muualla on kerrottu esimerkiksi sellainen pikantti yksityiskohta, että häntä ei vain enää päästetty studioon ja hän löysi kitaransa ja muut kamansa kadulta.

Myöhemmin Anderson ja Butler tosin muodostivat yhdessä The Tearsin. On vaikea sanoa, riittäisikö Andersonin kapasiteetti käsittelemään tätä kaikkea niin, että lukija ei vaivaantuisi.

Nippelitietoa kaipaava lukija saattaa pettyä, sillä Anderson kyllä kertoilee useiden biisien taustoja, mutta soundien säätämisen, studiokikkailun, soitinvalintojen ja muun tekniikkapornon osuus jää mitättömäksi. Kirja etenee tunne edellä.

Usein bändikirjat ovat parhaimmillaan muiden kuin artistien itsensä kirjoittamina, mutta Brett Anderson onnistuu väistämään ilmeisimmät muistelmakirjoittamisen sudenkuopat. Hän ei jaarittele tai selittele vaan kirjoittaa todella hyvin. Tässä auttaa myös kirjan tiukka ajallinen rajaus, joka antaa tilaisuuden romanttiseen muisteluun, jossa sotkuisista menneistä vuosista rakentuu taianomaisesti selkeä ja iskevä kehityskertomus.

Kertoo suomentajan taidosta, että suomenkielisestä painoksesta välittyy Sueden sanoituksista tuttu likaisen realistinen mutta pohjattoman romanttinen ilmaisutapa. Se tekee kirjasta miellyttävän lukukokemuksen ja nostattaa halun palata niihin 1990-luvun soundeihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.