Kirja-arvio: Trotskin fiktiivinen paluu

Rax Rinnekan kaan romaani vie vallankumouksellisen jalanjäljillä pitkin maailmaa.

Rax Rinnekangas

Leo Trotskin Ajastin

Lurra Editions 2018. 496 s.

Bolševikkivallankumouksellinen Leo Trotski (1879–1940) ja trotskilaisuus ei ole koskaan saanut Suomessa kummempaa kannatusta. Monen länsimaan anarkismi- tai radikaaliporukoissa asia on ollut toisin, esimerkiksi kuohuvalla 1960-luvulla. Persoona on silti kiinnostanut meilläkin, ja esimerkiksi Christer Pursiaisen perusteellista Trotski-elämäkertaa (2011) voi suositella.

Rax Rinnekangas (s.1954) on kosmopoliitti, joka on asunut ja vaikuttanut maailmalla, pääosin Espanjassa, viimeiset 30 vuotta. Hän aloitti Reijo Rinnekangas -nimisenä rovaniemeläiskirjailijana ja on sittemmin saanut mainetta ja palkintoja erityisesti valokuvistaan, dokumenteistaan ja taide-elokuvistaan. 2010-luvulla hän palasi uudelleen kirjallisuuteen. Vuoden 2016 teosta Neljä talvista matkaa yhdistää paljolti käsite ”taiteilijakutsumus”.

Rinnekankaan uusin kirja Leo Trotskin Ajastin on eräänlainen trilleri tai science fiction, jossa Stalinin karkottaman ja Meksikossa murhauttaman vallankumouksellisen elämäkertafaktat ovat hyvin kohdallaan.

Trotski nousee kuolleista eriskummallisen Ajastin-laitteen kehyskertomuksen kautta. Sen varjolla hahmoon tulee uutta mystistä neroutta mutta myös syvempää filosofiaa ja kuihtuneen maailmanvallankumouksen utopia-ulottuvuutta.

Kirjan minäkertoja saa vinkin Trotskin kummallisesta keksinnöstä ollessaan Meksikossa taide-elokuviensa parissa. Hän tapaa salaperäisen ja traagisen elämänkohtalon omaavan Veronican, jolla on käsissään avainkortit Trotskin Ajastin-salaisuuteen. Sen koodi on tosin piilossa Moskovassa. Sinne on mentävä viipymättä...

Jatkossa kuljetaan Trotskin jalanjäljillä pitkin maailmaa – Venäjältä Turkkiin, Ranskaan ja muualle Eurooppaan. Trotskin moniulotteinen hahmo, vallankumousteoriat, naiset ja rakastajatar Frida Kahlokin jäävät usein taustalle, kun teksti muuttuu melkein matkakertomukseksi.

Aina välillä palataan Ajastin-arvoitukseen, Veronicaan ja Meksikoon – ellei kertoja sitten nauti päivällistä Sarah-vaimonsa kanssa EU-Euroopan kelpo ravintoloissa.

Teksti vaatii keskittymistä, vähän historiallista sivistystäkin. Lauseet ovat usein puolen sivun mittaisia, jopa tahallisesti pitkitettyjä koukeroita. Ne ovat silti kaukana Dostojevskista ja edellyttävät lähinnä tekijän muun tuotannon tuntemista.

Teos sisältää roppakaupalla Rinnekankaan ottamia mustavalkoisia valokuvia, jotka antavat oman säväyksensä myös Trotskin traagisiin maanpakolaisvaiheisiin. Onneksi kyse ei ole edes fiktiivisen hahmon ylevöittämisestä, vaan enemmän mielikuvituksellisen tarinan rakentamisesta.