Kirja-arvio: Tyhjäksi vuodatettu uutisruumis

Kirjat: Tuija Välipakka haastaa lukijan runoteoksella, jonka rihmasto on hengästyttävän tiheä.

Tuija Välipakka

Uutisia!

Siltala 2018. 110 s.

Uutisen voi määritellä poikkeamaksi tavanomaisesta, ja runoteoksessaan Tuija Välipakka osoittaa, että uutinen ei tarvitse merkittävyyttä tai järkyttävyyttä tullakseen tulkituksi uutisena.

Lisäksi lukemattomien näkökulmien kirjo ja ihmisten muistin lähtökohtainen hataruus tekevät uutisestakin häilyvän ja joskus faktoilta hyvinkin kauas karkaavan asian.

"Se, mitä sukeltaa silmiini ja mitä aivoni tahtovat minun näkevän/ kohtaavat puolivälissä/ jos kadottaa muistin, ei näe", hän kiteyttää nasevasti yhdessä runoistaan.

Viisikymppinen Välipakka välittää neljännessä runokokoelmassaan vahvan tunteen keski-ikäisen, keskiluokkaisen, turvallisuushakuisen todellisuuden hitaasta murtumisesta.

Runokokoelman kuvitetut kertomukset hedelmätornien kasaamisesta ilmentävät uutisen käsitteen murrosta sosiaalisen median aikana eikä Välipakka esitä tätä absoluuttisesti hyvänä tai huonona asiana.

Hän huijaa hedelmäpinojensa kasaamisessa, joskin paljastaa kyllä itse tekosensa. Jotain ilahduttavaa näissä "uutisissa" sisällöllisestä tyhjyydestään huolimatta on. Hedelmiin voi tarttua ja ne voi kasata torneiksi. Niillä saa tykkäyksiä ja muita reaktioita, kun laittaa kuvan nettiin.

Toisaalla Välipakka pakkaa sanoja niin tiiviiksi nipuiksi, että lukeminen on lähes mahdotonta. Tiiviisti pakatuista sanakimpuista ponnahtelee silmille sellaisia maailmaa järisyttäviä sanoja kuin ”pommi” ja ”häpy”. Siinäkin voimakas kuva internetin muokkaamasta ja kiihdyttämästä todellisuudesta.

Välipakka tuntuu tehneen teoksestaan aivan tarkoituksella raskaan ja työlään luettavan. On kuin hän tahtoisi rautalangasta vääntäen osoittaa, että pinnallinen vilkuilu ei nykyisessä nopeasti virtaavassa ja vaahtopäinä kuohuvassa informaatioympäristössämme enää kerta kaikkiaan toimi.

Hänen missionsa perehtyneemmän lukemisen ja syvällisemmän ajattelun lisäämiseksi on arvokas, mutta hän uhraa sen mission alttarille paljon teoksensa luettavuudesta.

Runojen rihmat kulkevat teoksessa toinen toistensa väliä niin sankkana verkostona, että tuntuu mahdottomalta poimia kirjasta vain satunnaisia kiinnostavalta vaikuttavia runoja nautiskeltavakseen. Välipakka vaatii paneutumaan leikkisän arvoitukselliseen runomaailmaansa ajatuksen kanssa.