Kirja-arvio: Urmas Korpikoski -salanimellä kirjoitettu roolirunojen kokoelma on kiinnostava aluevaltaus

Urmas Korpikoski

Luonnon armosta

Tammi 2019. 68 s.

Roolirunossa runoilija kirjoittaa tavanomaisen lyyrisen minän sijaan valitsemansa hahmon näkökulmasta. Tunnetuin esimerkki roolirunoudesta on yhdysvaltalaisen Edgar Lee Mastersin Spoon River -antologia (1915, suomennos vuodelta 1947), jonka monologirunoissa fiktiivisen kaupungin vainajat purkavat sydäntään. Hahmon ajatuksiin ja tunteisiin sukeltava roolirunous muistuttaa läheisesti metodinäyttelemistä.

Urmas Korpikoski -pseudonyymin esikoisrunokokoelma Luonnon armosta on mielenkiintoinen aluevaltaus roolirunoudessa.

Salanimen takaa löytyy ilmeisesti kirjoittajakollektiivi, joka on luonut ”pienellä paikkakunnalla konepajassa työskentelevän” runoilijahahmon. Korpikoski on rohkaistunut ”tarjoamaan runojaan julkaistavaksi vasta myöhemmällä iällä”.

Luonnon armosta sisältää ilmaisultaan perinteikästä, helppolukuista keskeislyriikkaa. Korpikoski tutkailee todellisuutta laajalla skaalalla. Runopalettiin mahtuu rakkautta, yhteiskunnallisuutta ja olemisen ehtojen pohdintaa.

Laaja skaala johtaa kuitenkin tässä tapauksessa hajanaisuuteen ja hailakkuuteen. Korpikosken persoonaa ei nähtävästi ole mietitty kovinkaan pitkälle.

Epätasaisista runoista ei hahmotu kiehtovaa kokonaisuutta, mutta on kokoelmassa hetkensä.

Vaikka Luonnon armosta purjehtii lempeän parodialipun alla, Korpikoski osaa myös olla vilpittä viisas, kuten runo Miksi me osoittaa: ”Me olemme sinä ja minä / Jos me olisimme minä ja sinä / Emme olisi yhtä onnellisia”

Kuka vei linnulta tavun? -runossa Urmaksen huumorintaju on tsirpeimmillään: ”Miksi ti-ti-tyystä tuli ti-tyy? // Se lienee hallituksen syy // Ne keksivät aktiivimallin, jäädyttivät indeksit, / veivät kouluilta rahat ja vanhuksilta avun / Ja nyt ne veivät linnun laulusta tavun / Kohta on jäljellä pelkkä tyy”

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .