Kirja-arvio: Uusi Badding-elämäkerta on lämmin mutta kaunistelematon taiteilijakuva

Jukka Rajala kirjoittaa myötäeläen Rauli Badding Somerjoen uran noususta ja elämän karikoista

Jukka Rajala

Kaita polku – Rauli Badding Somerjoen tarina

Siltala 2018. 238 s.

Laulajatähti Rauli Badding Somerjoesta (1947–1987) julkaistiin ensimmäinen elämäkerta Badding vuonna 1996, jolloin asialla olivat Heikki Metsämäki ja Juha Miettinen. Toimittaja–elämäkerturi-linja jatkuu nyt, kun Muoniossa asuvan Jukka Rajalan (s. 1962) Kaita polku näkee päivänvalon.

Uuden elämäkerran nimi on saatu ensimmäisestä julkisesti esitetystä Baddingin sävellyksestä ja sanoituksesta. Sen hän teki 16-vuotiaana. Rajala on omistanut teoksensa Turun underground-liikkeen keulahahmon ja Baddingin yhteistyökumppanin Markku Innon (1945–2018) muistolle.

Kaita polku päivittää, täydentää ja tarkentaa aiempaa elämäkertaa. Sen tapaan ääneen pääsevät nytkin Baddingin läheiset: omaiset, ystävät ja soittokumppanit, monet heistä tuttuja jo Metsämäen ja Miettisen jututtamina. Rajala on nähnyt Baddingin kolmesti keikalla ja ollut hänen kanssaan puhelinyhteydessä, mutta hän ei brassaile tällä yhteydellä.

Vaikka Rajala on kuulunut 1970-luvulla Baddingin Fan Clubiin, Kaita polku ei ole kritiikitön fanituskirja, vaan tyylilajina on lämminhenkinen analyyttisyys. Baddingin ujo, herkkä, kompleksinen ja ailahteleva persoona on kuvattu myötäeläen mutta kaunistelematta, samoin hänen uransa huippuineen ja alhoineen.

Baddingin nyanssitaju, eläytyminen sekä musiikillinen tinkimättömyys ja ennakkoluulottomuus saivat aikaan sen, että hän oli kuin kotonaan, lauloipa hän sitten lakitekstiä, rankkaa rockia, vanhaa tanssimusiikkia, balladeja tai lastenlauluja.

Teoksen loppupuolella Baddingin alkoholiongelma painottuu väkisinkin. Karikoita taustayhtyeiden kanssa syntyi, mutta vaikka rankka asunnottomuuskausi roskiksineen käydäänkin lävitse, teos ei lipsahda sosiaalipornon puolelle.

Baddingin lapsuutta pikkuruisessa mökissä Somerolla ja seikkailuja lähimetsissä on valottanut pikkusisko Mailis Niemelä. Kummassakaan elämäkerrassa ei mainita sitä surullista seikkaa, että toukokuussa 1952 perheeseen syntynyt tyttövauva menehtyi melkein saman tien.

Baddingin musikaalisuus, verbaalinen kekseliäisyys ja luonnonläheisyys tulivat esille jo varhain, kuten ennestään tiedetään. Somerjoen perheellä oli taloudellisesti tiukkaa, mutta mielikuvitusta riitti.

Nuoruusvuosien tärkeä informantti, niin ikään ennestään tuttuun tapaan, on Baddingin nimen lanseerannut kaima, sielunveli ja liftikumppani, Baddingin crazy-huumorin ja sanaleikit jakanut Rauli Rafe Tanskanen.

Baddingin armeija-aika saunanlämmittäjänä eli ”kylpyläeverstiluutnanttina” on saanut musiikillista täydennystä aiempaan verrattuna. Badding lauleskeli myös armeijassa, ja esillä oli nuottivihko, jossa oli hänen sävellyksiään.

Yksi Baddingin nousuvaiheen keskeisistä todistajista on Antero Jakoila. Myöhemmistä kitaristeista esillä ovat Arto Pajukallio ja Jukka Orma. Sen sijaan Agentsien Esa Pulliainen, monien Badding-klassikkojen sovittaja, ei ole tässä sessiossa mukana. Love Recordsin Atte Blom, yksi perustajajäsen, on ollut paitsi tärkeä tietolähde myös Rajalan tekstin tarkastaja.

M.A. Numminen, somerolainen musiikkipersoona hänkin, saa entiset vankat määreet Baddingin nostajana, tukijana ja levymerkkinsä kautta ilmaisukanavan tarjoajana.

Badding ihasteli 1985: ”Numminen teki todella paljon. Jos meni pieleen, se haukkui, mutta kun oli helvetin hyvä fiilis, niin meillä oli hyvä tiimi. Ennen kaikkea se teroitti jatkuvasti selvää ääntämistä, mikä on ollut mulle tärkeää myöhemmässäkin vaiheessa.”

Kolmannen somerolaisen musiikkipersoonan, Unto Monosen, Badding näki vain kerran, mutta Baddingin Monos-tulkinnat ovat jääneet elämään.

Baddingin pitempiaikaisia tyttöystäviä Pirkko-Liisa Vakkuria, Raija Lehtovaaraa ja Paula Nissistä Rajala ei ole jututtanut, vaan heidän osaltaan on turvauduttu vanhempiin lähteisiin. Oman lukunsa saa kylläkin Baddingin nokialainen sydänystävä Ritva Lehtonen, jonka luokse Badding pakeni 1980-luvulla Helsingin humua.

Rajala käy huolellisesti lävitse Baddingia säestäneet kokoonpanot ja vaihtelevasti menneet keikat, myös Ruotsissa ruotsinsuomalaisille suuntautuneet esitykset. Biisihistorioiden pohjustukset, analyysit levytyksistä, katsaukset levyjen kritiikkeihin ja vastaanottoon ovat systemaattisia ja tasapainoisia.

Tässä aineistopaljoudessa lapsukset ovat mitättömiä; esimerkiksi Johnny B. Goodea ei suomentanut M.A. Numminen vaan Jarkko Laine, ja Mikset nuku sisko pieni -biisin sanoitus on Kirsti Hartikaisen. Pirkko-Liisa Vakkuri ei siihen ollut osallisena, vaikka toki muutamia muita Baddingin biisejä sanoittikin.

Rikkaan kuvavalikoiman lähteet on hieman hankalasti ilmoitettu erillisessä hakemistossa. Ne hahmottuisivat helpommin asianomaisen kuvan yhteydessä.

Diskografiaan on poimittu kiinnostavasti muun muassa sellaiset Baddingin sävellysharvinaisuudet kuin Kirkan levyttämä Itke pois kyyneleesi ja Tuula-Helena Hoolin levyttämät Jos se oot sinä ja Älä itke kuin pienet lapset, jonka sanoituksessakin näkyy Baddingin käsiala.

Harvoin esillä ollut asia on Baddingin usko Jumalaan, vaikkei hän kirkollinen ollutkaan, ja myöhäisvaiheen kiinnostus ortodoksisuuteen. Tämä ei estänyt häntä kehittelemästä hurttia Jeesus-aiheista vitsiä.

Kaita polku päättyy Baddingin poismenoon ja hautajaisiin, jotka M.A. Nummisen aloitteesta kustansi Someron kunta. Baddingin Rakkaudella – Raulilta -levyn nimeä mukaillen voi sanoa, että Kaita polku on kirjoitettu rakkaudesta Rauliin suurella sydämellä ja huolellisella kynällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.