Kirja-arvio: Viettelevät Pariisin bulevardit

Tove Jansson

Bulevardi ja muita kirjoituksia

Toim. ja suom. Sirke Happonen. Tammi 2017. 288 s.

”Bulevardi syntyi taatusti Pariisissa. Eivätkä sen jälkeläiset koskaan vedä vertaa kantaäidilleen, joka lakkaamatta kasvaa ja säkenöi, kruunaa öiset fasadinsa leiskuvien valomainosten tiaralla ja asfalttinsa autojen tiheällä lamppuvirralla”, kirjoitti nuori Tove Jansson (1914–2001) haltioituneesti taiteilijakaupungista vuonna 1934.

Jansson kuvitti ja kirjoitti aikakauslehtiin lyhytproosaa. Näitä lehtinovelleja ja kuvituksia Sirke Happonen on valikoinut ja suomentanut kokoelmakirjaksi.

Janssonin varhaisimmat ja kirjan kiinnostavimmat lehtinovellit vuosilta 1934–1940 vertautuvat vasten poikkeuksellista ajanjaksoa Suomessa ja Euroopassa: eletään toisen maailmansodan ja Hitlerin valtaannousun kynnyksellä ja keskellä, matkustaminen avartaa maailmankuvaa, Pariisi houkuttaa.

Kokoelman niminovelli, jossa Jansson vie lukijaa kaupunkiflanöörin matkassa ja rakastavaisten jäljillä, luo Pariisista viettelevän ja naiivinkin romanttisen kuvan. Jansson kirjoittaa kuin maalaisi: tarinallisuutta enemmän novelleissa korostuvat hetken tunnelmat, näyt ja kohtaamiset.

Karnevalistisin ja elämänjanoisin Pariisi-kertomuksista on taidekoulun kulkueen kuvaus Quatz’arts (1938): ”Me ulvoimme onneamme, sillä Pariisi oli meidän. – – Ilosta hurjina me valtasimme ravintolan toisensa jälkeen”.

Janssonin suhde kaupunkiin on myös ristiriitainen. Futuristisen vetovoiman – valot, liike, autot – vastapuoli on kaupungin keinotekoisuus. Maaseutuidealismin ja kaupunkiromantiikan suhdetta peilaa selkeimmin Kaupungin lapsi -novelli (1935).

Matkustamisessa vastakkain asettuvat banaali massaturismi ja autenttisuuden kaipuu kuten satiirisessa tarinassa pariskunnan repivästä Caprin kuhertelumatkasta.

Samaan ilkikuriseen sävyyn Jansson kirjoittaa Pariisin keikaroivasta taidemaalarista (Parta) ja suomalaisista yhteiskuntaluokista (Vuokrataan huone, Laiturielämää).

Kokoelman viisi myöhäisempää kirjoitusta vuosilta 1961–1995 vaikuttavat irrallisilta varhaisnovellien eheämpään sarjaan nähden, mutta avartavat käsitystä muumikirjailijan persoonasta, suhteesta meriluontoon ja viehätyksestä kauhuun. Pariisin ympyrä sulkeutuu kokoelman viimeisessä novellissa Kerran puistossa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .