Kirja-arvio: Viinarallin rattailta nousi albatrossi – Junnu Vainion alkoholistivuosien kuva tarkentuu inhorealistiseksi

Petri Pietiläinen ja Juha Metso

Junnu Vainio – Sellaista elämä on

Docendo 2018. 424 s.

Synnynnäisen sydänvian varjostama lapsuus, hupaisa nuoruus kotkalaisen Keisarikunnan hulivilien seurassa, 70-luvun mittaan paheneva alkoholismi ja raitistuminen, seestynyt ja monet henkistyneet iskelmäklassikot synnyttänyt 80-luku.

Näinhän Juha Vainion elämäntarinan tiedetään kulkeneen, näin se esiteltiin edellisessä Vainio-elämäkerrassa, Reijo Ikävalkon 1998 julkaisemassa nimihirviössä Täyttä elämää – Junnu – Kotkan poikii ilman siipii.

Tietokirjailija Petri Pietiläisen ja valokuvaaja Juha Metson Junnu-kirja on tähdätty laulajan 80-vuotisjuhlavuoteen. Aivan toukokuiseen merkkipäivään se ei ehtinyt, mutta kiirekös tässä, valmiissa maailmassa, jossa kirjan kohde on päivätyönsä jo suorittanut.

 

Petri Pietiläinen on kerännyt mielenkiintoisen haastatteluaineiston. Junnun molemmat vaimot puhuvat, viidestä lapsesta kaksi. Heitä täydentää moniääninen joukko kotkalaisia, muusikoita ja iskelmälaulajia, toimittajia, valtaosa Junnun kanssa yhteistyötä tavalla tai toisella tehneitä.

Haastattelut kronologisesti tai teemoittain toimittamalla olisi syntynyt samanlainen, sitaattien kuljettama, mukaansatempaava elämäkerta, jollaisen Antti Heikkinen teki Juice Leskisestä tai Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen Topi Sorsakoskesta.

Pietiläinen on ottanut kuitenkin erilaisen lähtökohdan. Kirja rakentuu kohtaaminen kohtaamiselta, ennakointeja ja takaumia kasaamalla.

Kokonaisuuden tehoja syö se, että teemat toistuvat monta kertaa – rällääminen, raitistuminen, kuoleman aavistamisella spekulointi, monesta suusta tuleva Vanhojapoikia viiksekkäitä -kappaleen ylivertaisuus.

Kun muistitietoa kootaan, hajontaa esiintyy. Syntyikö Sä kuulut päivään jokaiseen -teksti Koskenkorvaa, lonkeroa vai viskiä juoden? Oliko kirjoituspaikkakunta Kemi vai Oulu?

 

Reijo Ikävalkon Junnu-kirja oli aikakauslehtitoimittajan rentoa, svengaavaa kieltä. Petri Pietiläinen pistää vielä paremmaksi. Nyt roiskuu, kun rapataan.

Vainion 70-luvun kurimus kuvataan inhorealistisesti. Alkoholismin tuoma käteisen puute pakotti laulajan yhteistyöhön miesten- ja sensaatiolehtien kanssa. Rima oli niin alhaalla, että Vainio poseerasi Panoraama-lehdessä kelteisillään. Hymy pääsi näyttämään, kuinka opettaja-Vainio joi luokkaretkellä Koskenkorvaa koululaisten seurassa.

Alkoholismin selättämiseen liittyi rauhoittavien lääkkeiden koukku. Vainion raitistuttua alkoholisoitui vaimo. Perheväkivaltaa käytettiin. Likainen avioeroprosessi kolmansien osapuolien mukaanvetoineen ja huoltajuuskiistoineen käydään piinallisesti läpi.

En näe tälle oikein muuta arvoa kuin sen, että Vainion ylevien myöhätuotannon laulujen sädekehä kirkastuu entisestäänkin. Vainio ei joutunut vain raitistumaan, vaan kulki melkoisen henkilökohtaisen helvetin halki.

Ihminen on ihminen, mutta laulut ovat tärkeitä, tiivistää kirjassa mestarillisesti Erkki Liikanen, kollega ja Kotkan poika hänkin.

Junnu Vainion laulustoa Petri Pietiläinen kampaa mukavasti läpi. Vanhojapoikia viiksekkäitä oli foksi, ennen kuin Jaakko Salo komensi Vainiota taivuttamaan sen valssin muotoon.

Tahdon olla sulle hellä -laulunnimen antoi samassa ruokaravintolassa Vainion kanssa ollut kirjailija Pentti Saarikoski. Ensimmäinen vaimo Taina Vainio tulkitsee, että Käyn ahon laitaa oli pilkkalaulu hänelle avioeroon viittaavine "viekää sitten vaikka tuhkat pesästä" -riveineen.

Helmet nousevat esiin. Moni haastateltu on sitä mieltä, että paras Junnu on lauluissa Vanhojapoikia viiksekkäitä, Yksinäinen saarnipuu, Albatrossi, Kotkan poikii ilman siipii.

Pornolauluistakin puhutaan. Pietiläinen antaa ymmärtää, että Paula Koivuniemi laulaa näillä rattoralleilla ja Katri Helena mahdollisesti ei, mutta vahvistusta asiain tilaan ei saada, vaikka molemmat laulajattaret haastatellaan.

 

Harvemmin julkisuudessa näkynyt, kokkina ja ravintoloitsijana elämäntyönsä tehnyt poika Kalle Vainio muistelee hillitysti. Perillisten ääntä julkisuudessa käyttävä Ilkka Vainio on oma rönsyilevä itsensä. Hän kierrättää kirjan tekijöitä Espoossa Vainioiden asuntojen jalanjäljillä – kaupunki kuuluu Vainio-saagaan siinä missä Kotka, jonka virkamiehet saavat useaan otteeseen piikkejä siitä, että Junnusta tuli kaupungissa arvostettu vasta kuoltuaan.

Gonzon elementtejä kertyy, kun Ilkka Vainio ottaa ohjia omiin käsiin haastattelemalla itse mukaan Vesa-Matti Loirin, jota ei halua Pietiläisen tapaavan. Pietiläinen on purkanut tapaamisen nauhoitteelta.

– Ensin sanat kirjoitetaan, sitten lauletaan. Juha oli mestari, mä olen paras näistä, mitkä on elossa, Ilkka Vainio toteaa toisaalla.

Juha Metson henkilökuvat haastatelluista ovat eloisia. Taitto on rosoinen, kirja kohteensa näköinen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa kuukauden tarjousjakso alla olevasta linkistä. Saat käyttöösi kaikki digipalvelumme sekä näköislehden.

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .