Kirja-arvio: Yhteenkuuluvuuden ilo ja yksin olon riemu

Norjalaisfilosofi Lars Svendsen pitää yllättävästi tuskallista yksinäisyyttä usein itse aiheutettuna.

Lars Svendsen

Yksinäisyyden filosofia

Suom. Salla Korpela. Docendo 2017. 179 s.

Yksinäisyystutkimusta on tehty paljon, ja antiikista alkaen ajattelijoilla on ollut sanottavaa asiasta. Bergenin yliopiston filosofian professori Lars Svendsen tarkastelee kirjassaan hyvää ja huonoa yksin oloa.

Svendsen määrittelee yksinäisyyden ihmisen epäonnistumiseksi suhteiden luomisessa itselle tärkeisiin ihmisiin. Hän on yllättävän vahvasti sillä kannalla, että moni tuskallisesta yksinäisyydestä kärsivä on itse vastuussa tilastaan. Ihmisen tarve tuntea yhteyttä toisiin ei täyty, vaikka ympärillä olisi perhe ja ystäviä, jos huomion ja vahvistuksen tarve itselle on loputonta, itsekästä.

Pahimmassa tapauksessa yksinäisyyskroonikot uuvuttavat muut vaativuudellaan. He tukevat lohduttomuudellaan filosofisia näkemyksiä, joiden mukaan ihmisyys on yksinäistä ja hetkelliset yhteenkuuluvuuden kokemukset sääntöä vahvistavia poikkeuksia.

Psykologisesti yksinäisyys on subjektiivinen ilmiö, jossa on yksilöllistä vaihtelua. Se ihmistenvälisyyden määrä, joka hyvän yksin olon taitajalle ja tarvitsijalle on aivan riittävää, on kauhistuttavan vähän sellaiselle, jolle omissa oloissaan oleminen on superyksinäisyyttä.

Aristoteles, Rousseau, Kant, Nietzsche, Max Weber, Georg Simmel, Sartre, Hannah Arendt ja monet muut ovat pohtineet tätä. Ajattelijat erottavat usein sosiaalisen ja emotionaalisen yksinäisyyden.

Simmelin mukaan sosiaalisuutta tursuvassa suurkaupungissa emotionaalinen yksinäisyys voi olla valtavaa. Suuri ihmismäärä lisää onnettomuuden tuntua, jos yksilö ei koe yhteyttä kehenkään. Pahinta yksinäisyyttä on vieraantuneisuus itsestä ja toisista; ihmisen yhteys on joka suuntaan poikki. Hyvänkään yksin olon taitaja tuskin haluaa olla outo ufo toisille.

Mihaly Csikszentmihalyi, luovuus- ja onnellisuustutkimuksen guru, pitää mielensisäisen elämän rikkautta hyvän yksin olon ytimenä. Vauva kuolisi ilman hoitajaa. Lapsi rakentaa minuuttaan toisten katseista ja sanoista. Aikuinen on kuitenkin epäkypsä, jos hän ei kasva riippumattomaksi ihmishälinän tarpeesta, eikä osaa olla ollenkaan irti viestinnästä.

Ihminen on laumaolento, joka tarvitsee yhteisöä, josta voi halutessaan ottaa pienet hatkat. Luovat ihmiset tekevät usein työnsä yksinäisyydessä, vaikka työntulokset on tarkoitettu jaettaviksi toisille.

Svendsenin ihanneyksilö on liberaali individualisti, joka osaa valita elämän mahdollisuuksista. Svendsen väittää, että nykyisin ei ole enempää yksinäisyyttä kuin ennenkään, ja että sen voi voittaa. Hän ei nähtävästi tunne Suomen tilannetta. Meillä arvioidaan joka viidennen kärsivän yksinäisyydestä, jota ei voi tuomita itse aiheutetuksi.

Yksinäisyyden ongelma ei ratkea Svendsenin väitteisiin, mutta kirja on kyllä oiva läpileikkaus huippuajattelijoiden näkemyksistä. Svendsen ei kiistä rakkautta, luottamusta ja samanlaista hengenlaatua yhteenkuuluvuuden luojina. Miksi niitä ei tunnu riittävän kaikille, jää auki.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.