Kirja- ja levyarvio: Ilotonta suorittamista

Arno Kotro ja Olli Lindholm

Yhden miehen varietee

Docendo 2017. 207 s.

Hyvän yön lauluja

Ratas / Sony Music

Arvio: 1/5

Olli Lindholm on suomalainen Sisyfos, elämänsä tappiin kivenlohkaretta vierittämään tuomittu kivenpyörittäjä. Kivi on tietysti Yö, ja kiveä täynnä myös kivenpyörittäjän selkäreppu: selätettyä alkoholismia, huonoja henkilösuhteita vanhoihin bändikavereihin, taksimiehen ja siivousalan töitä rock-uran sakatessa, irvihampainen yritys löytää suuria lauluja Joutsenlaulun ja Rakkaus on sinivalkoisen jatkoksi, jotta vuoden 2019 pikkujoulukauden areenakiertueen ja tv-mainostettavan kokoelmalevyn suunnittelu voitaisiin aloittaa seuraavassa palaverissa.

Kaikki tämä tiedetään Olli Lindholmin haastatteluista, jotka ilmestyvät lehtiin varmasti kuin visalasku, kun Olli Lindholm julkaisee jotakin uutta, ja Ollihan julkaisee, liikemies kun on. Näille joulumarkkinoille tuli Arno Kotron kirjoittama kirja ja uudelleensovitettu ja -soitettu Yö-kokoelma Hyvän yön lauluja.

En koe tarvetta mollata Lindholmia. Suomalaiset ilmiselvästi tarvitsevat iskelmällä ja raskailla sähkökitaroilla soitettua molli-iskelmää. Lähinnä ihmettelen, miten Lindholm jaksaa, kun koko elämäntyön suorittamisesta tuntuu puuttuvan vapauttava ilo.

Muisteluteos on hyvä genrensä edustaja. Lindholm päästää Kotron lähelle kysymään sellaisiakin kysymyksiä, joita lehtijutuissa ei ole kysytty.

Kevytlevite-tyyliin kliinisesti sovitettu Hyvän yön lauluja on turha, julkaistu vain, koska sille löytyy ostajakunta. Lindholmin vuosia huutaessa kehittynyt paatoksellinen tulkinta on eriparista taustojen kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.