Kirjailija Miki Liukkonen ihailee tyhjää muovipussia

Miki Liukkonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jäädä maineensa vangiksi. Oululaiskirjailijasta on piirretty vuodesta toiseen kuvaa suomalaisen kirjallisuuden nuorena ja viinaan menevänä kapinallisena, jolla on aina jotain räväkkää sanottavaa.

Sanottavaa Liukkosella on edelleen, mutta tällä kertaa jostain muusta kuin omasta boheemista taiteilijaelämästään. Syksyllä päihdeklinikalle ilmoittautunut Liukkonen elää kirjoittajauransa tehokkainta aikaa, ja tekstiä syntyy miehen omien sanojen mukaan ärsyttävän paljon.

– En saa nukuttua tai käytyä kaupassa, sillä editoin koko ajan mielessäni tulevaa romaaniani.

Sunnuntaisuomalaisen uutisrunoilijana aloittava Liukkonen haluaa kohdistaa huomion pieniin ja merkityksettömän tuntuisiin asioihin, jotka ihmiset sivuuttavat yleensä turhina tai tylsinä mutta joista arkielämä pääosin koostuu.

– En näe tulivuoren purkauksessa tai valaan laulussa mitään erityisen kiinnostavaa, vaan ihailen mieluummin tyhjää muovipussia.

Lue lisää Sunnuntaisuomalaisesta.