Kirjailija kohtasi kääntäjänsä - chicagolainen jyväskyläläisen

Sam Pink (oikealta nimeltään David De Fina) on Helsingissä vieraana Nuoren Voiman Liiton järjestämällä Runokuu-kirjallisuusfestivaalilla. Viime perjantaina hän esiintyi Yhdysvaltain suurlähetystössä, ja lauantaina haastattelun aikaan valmistautui pääesiintyjän rooliin Night of the Living Poets -tilaisuudessa.

Jyväskyläläinen Ville Luoma-aho käänsi viime keväänä valikoiman Pinkin tekstejä. Pink on tavannut Luoma-ahon ensimmäisen kerran edellisiltana, mutta he vaikuttavat sisäpiirin huumoria käyttäviltä vanhoilta tutuilta jutellessaan lauantai-illan kulusta.

Sam Pinkin outsider-kulttuurista ammentavat kirjoitukset voivat aluksi tuntua häiriintyneiltä ja hieman epäilyttäviltä: niissä on vainoharhoja, itsesääliä ja melko paljon väkivaltaa. ”Toivoisin, että linja-auto tappaisi minut tänään. Sitten ihmiset muistelisivat tekojani, koska linja-auto olisi vahingossa tappanut minut”, Pink kirjoittaa.

Hän kanavoi kuitenkin monenlaisia tunteita, lämpimiäkin. ”Rakastan kaikkia, jotka lukevat tämän”, hän kirjoittaa, ja lukijan tekee mieli uskoa.

Ehdotan, että Pink pitää esillä yhteiskunnan marginalisoitujen ääntä kirjoittamalla asioista, joita saatetaan pitää epäkorrekteina.

– En ole ainoa, jolla on näitä tuntemuksia, mutta ehkä kaikki eivät puhu niistä, hän sanoo.

– En pidä kirjallisuudesta, joka puhuu vain asioista, joista on hyväksyttävää puhua. Tekstin pitää tuntua aidolta, siltä että kirjoitat juuri näin omasta tahdostasi. En ole lainkaan väkivaltainen ihminen. Mielestäni ne, jotka eivät käsittele omia tunteitaan esimerkiksi kirjoittamalla, lähtevät todennäköisemmin ulos etsimään tappeluita.

Maakuntalaisuus yhdistää

Luoma-ahoa ja Pinkiä yhdistää eräänlainen maakuntalaisuus. Luoma-aho on asunut Jyväskylässä koko elämänsä. Pink on ollut lapsena muutaman vuoden itärannikolla, muuten Chicagossa. Hänen läpimurtoromaaninsa Person (ei suomennettu) käsittelee työttömän henkilön elämää kaupungissa.

Mutta Chicagohan on valtava kaupunki, eikö sitten muka kirjallinen keskus?

 – Chicagosta ei kirjoiteta ollenkaan niin paljon kuin New Yorkista tai Los Angelesista, eikä siihen liity glamouria. Ihmiset edes Yhdysvalloissa eivät tiedä siitä niin paljon, vaikka se on täysin ainutlaatuinen paikka. Kirjallinen elämä, kustantamot ja agentit keskittyvät rannikon suurkaupunkeihin, ja toisilta kirjailijoilta kuulee jatkuvasti kysymyksen: milloin muutat Nykiin? Pidän kuitenkin vapautena sitä, että asumiskustannukseni ovat pienet, eikä minun tarvitse tavoitella suurten kustantajien hyväksyntää, Pink sanoo.

Pink kertoo oman kustantajansa Lazy Fascist Pressin julkaisevan hänen hulluimpiakin ideoitaan, jolloin hänen ei tarvitse sensuroida itseään. Viimeksi hän lähetti kissansa kuvan kirjan liepeeseen nimensä yläpuolelle painettavaksi.

Luoma-aholla puolestaan on läheinen suhde kirjalliseen osuuskunta Poesiaan, jonka keskeisiä toimijoita vaikuttaa Jyväskylässä.

– En koskaan halunnut muuttaa Helsinkiin, koska se tuntui liian itsestään selvältä. Kirjalliset piirit vaikuttavat siellä, mutta minun työni kannalta tärkeimmät ihmiset ovat kotikaupungissa. Olen kirjoittajana melko laiska, enkä halua tilanteeseen, jossa joutuisin yhtenään edustamaan kaikenlaisissa tilaisuuksissa – ennemmin käytän vapaa-aikaa vaikka tietokonepeleihin. Haluan yrittää keskittyä olennaiseen, ja Jyväskylässä se on mahdollista, Luoma-aho kertoo.

Sarjakuvamaisuus miellytti

Mikä sitten sai Luoma-aho kiinnostumaan Pinkin kääntämisestä?

– Suomesta puuttui hänen edustamansa kaltainen outo, mutta helposti lähestyttävä kirjallisuus. Olin kyllästynyt ”hienoihin ja kirjallisiin” teoksiin, niiden korkeamodernistiseen syvämietteisyyteen. Samin tekstit ovat suorasukaisuudessaan lähellä sarjakuvan estetiikkaa, mutta ennen kaikkea ne tuntuivat rehellisiltä.

Sam Pink kirjoittaa nyt uutta romaania, josta on tulossa aiempia pidempi ja moniulotteisempi. Myös maalaustaidetta harrastavalle miehelle on tärkeää kokeilla aina jotain uutta, eikä hän sulje runomuotoonkaan palaamista pois.

– Monet nyt suomennetun kirjan teksteistä kirjoitin jo kuusi vuotta sitten, ja on erikoista lukea niitä nyt ääneen Suomessa. Ne tulevat eri elämästä kuin mitä nyt elän. Huolestuisin, jos niihin palatessani ajattelisin että tällaistahan teen nytkin. Nyt yritän opetella kirjoittamaan proosaa paremmin.

– Runossa riittää muutama rivikin, jotka saat sopimaan yhteen, ja lukija tietää missä mennään. Proosassa taas täytyy taustoittaa ja kuvailla. Runo on kuin kolme iskua kasvoille, kun taas romaani on hidas pahoinpitely, Pink sanoo. Ja pahoittelee vertauksensa karkeaa tyyliä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kummallisia teknotulevaisuuden tiloja