Kirjat: Elämäkerrallinen romaani maineikkaan tiedenaisen Alma Söderhjelmin elämästä on taitavasti rakennettu

Merete Mazzarella

Alma. Edelläkävijän tarina.

Suom. Raija Rintamäki. Tammi 2018. 270 s.

Alma Söderhjelm (1870–1949) on suomenruotsalainen kulttihahmo, jonka elämäntarinasta on paljon kirjoitettu faktaa ja fiktiota. Hän myös itse kirjoitti tuhansia liuskoja päiväkirjoja ja muistelmia.

Pohjoismaisen kirjallisuuden professori emeritalla Merete Mazzarellalla on siis ollut, mistä ammentaa aineksia elämäkerralliseen romaaniin, joka perustuu tositapahtumiin. Lukijaa voisi auttaa, jos hän ensiksi kertaisi historialliset faktat Alma Söderhjelmin urasta.

On vuosi 1949. Åbo Akademin yleisen historian professori emerita Alma Söderhjelm tekee kuolemaa Saltsjöbadenin sanatoriossa Ruotsissa. Loistavan uran tehneen tiedenaisen mieleen palautuu katkonaisia ja hiukan sekavia muistikuvia menneisyydestä.

Hän on ollut Suomen ensimmäisiä naispuolisia ylioppilaita, koko Venäjän valtakunnan ensimmäinen naispuolinen dosentti ja lopulta itsenäisen Suomen ensimmäinen naisprofessori. Hän on niittänyt mainetta kansainvälisilläkin areenoilla erityisesti Ranskan vallankumouksen tutkijana.

Kirjoittaminen on ollut Almalle kaikki kaikessa. Miessuhteensakin hän on valikoinut sen perusteella, minkä verran ne voisivat inspiroida kirjallisuutta. Kuuluisia rakastajia on ollut riittämiin, mutta nyt hän on vain yksinäinen vanha nainen.

Mazzarellan kerrontastrategia on sama kuin Hannu Mäkelän Mestarissa, jossa kuoleva Eino Leino muistelee mennyttä elämäänsä.

Kehyskertomus on sepitetty. Saattohoitajat, joilla kullakin on persoonallisuutensa ja oma tarinansa, häärivät tyhjyyteen vajoavan Alman ympärillä. Vuodepotilaan maailman kutistumista minimaaliseen perspektiiviin on kuvattu taitavasti. Hoitajien satunnainen sana tai kosketus herättää takaumia hajoavassa mielessä.

Mazzarella lanseerasi aikoinaan käsitteen ”tätienergia”, mutta tässä kirjassa siitäkin tehdään loppu. Alma miettii nokkelia viimeisiä sanoja, joilla saisi yliotteen kuolemasta, muttei keksi oikein mitään.

Intiimien muistojen lisäksi Alman monologissa vilahtelee sopivassa suhteessa tunnettuja henkilöitä, historian tapahtumia ja menneen maailman miljöitä. Hän on ollut aikansa kohujulkkis, jonka kaikki tunsivat, ja joka viihtyi Tukholman seurapiireissä paremmin kuin liian pieneksi käyneessä Turun ankkalammikossa.

Pariisin kuvaus sen sijaan jää kirjassa ohueksi, vaikka kaikkein suurimmat tieteelliset voittonsa Alma saavutti Sorbonnen saleissa.

Oppinut tekijä on syventynyt Alman tarinaan jo neljännesvuosisadan ajan. Kirjan loppusanoissa hän tunnustaa: ”Olen joissakin suhteissa tunnistanut itseni hänessä.”

Mahtavatko filosofoinnit esimerkiksi vapaasta rakkaudesta tai akateemisesta kunnianhimosta siis olla Alman vai Mereten ajatuksia?

Kirjan kertojaminä valittaa vielä kuolinvuoteellakin, ettei ole saanut riittävästi tunnustusta osakseen akateemisilta merkkimiehiltä. Tulkoon siis sanotuksi: Minusta Alma on jopa taitavammin rakennettu kuin Mestari siitä syystä, että ihan kaikkea ei avata, vaan kerrottu tarina jää osittain arvoitukselliseksi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .