Kirjat: "Meitä yhdistää tarve muodostaa identiteetti, kertomus omasta alkuperästä", sanoo emeritusprofessori Tarmo Kunnas

Kuinka määritellään kotiseutu, ja mikä on sen merkitys ihmisille? Onko kotiseudun kokemus yksilöllinen vai onko siinä universaaleja piirteitä?

Muun muassa näitä kysymyksiä pohtii Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden emeritusprofessori Tarmo Kunnas tuoreessa teoksessaan Hyvää kotiseutua etsimässä. Eurooppalainen matkakirja (Nemo). Osittain elämäkerrallisessa kirjassaan hän vertailee huumorin sävyttämänä eurooppalaisten kulttuuriperinteiden yhtäläisyyksiä ja eroja asettaen ne kilpasille oman maansa kanssa.

 

Suhde kotiseutuun on Kunnaksen mukaan kokenut Suomessa suuren muutoksen 1940-luvulta tähän päivään. Aiemmin maassamme vaalittiin paitsi isänmaallisuutta myös maakunnallista ja kotiseutukohtaista identiteettiä.

– Kotiseutu miellettiin voimakkaasti maakunta- ja heimokohtaisesti. Maakuntalauluissamme kaikuu yhä ylevän tunteen ja superlatiivien henki, Kunnas kuvailee.

Hän lähestyy kotiseutua ja siihen liittyviä teemoja, kuten kansallisuusajattelua, kansainvälisyyttä, siirtolaisuutta ja juurettomuutta, henkilökohtaisista lähtökohdista.

– Kotiseudun kokemus on jokaisella ainutkertainen ja vaihtelee paitsi kohteeltaan myös voimakkuudeltaan ja sävyltään. On käytettävä omia kokemuksia koelaboratoriona, kun arvioi, mikä siinä on henkilökohtaista, mikä yleisinhimillistä.

Yhdistäväksi piirteiksi Kunnas mainitsee muun muassa taustan kaipuun, joka asuu kaikissa ihmisissä vähintään piilevänä. Ehjässäkin kotiseututunteessa on kuitenkin mukana usein omiin tarpeisiin sepitettyä tarinallisuutta.

– Meitä yhdistää tarve muodostaa identiteetti, kertomus omasta alkuperästä. Sen olemassaolo tai sen puuttuminen vaikuttaa ihmisen koko tunne-elämään ja olemukseen. Jos ihmisellä ei ole hyvää kotiseutua, hänen on sellainen hankittava.

 

Kotiseutu ei ole Kunnaksen mukaan pelkkä maantieteellinen alue vaan henkinen suhde, joka rakentuu muun muassa kokemuksista, muistoista, suvusta, ystävistä ja kielestä.

– Vahva tunne omasta taustasta ja sen arvostaminen antavat mahdollisuuden kiinnostua myös muista kulttuureista. Vieraiden kielten ja elämäntapojen opiskelu voi paljastaa meissä piileviä piirteitä.

Kunnas kertoo itse kärsineensä nuorempana juurettomuuden tunteesta mutta löytäneensä sittemmin useita rakkaita kotiseutuja. Hän luettelee muun muassa lapsuutensa Ruotsin, nuoruutensa Satakunnan ja Tampereen, Saksan yliopistokaupunkeja sekä erityisesti Pariisin latinalaiskorttelin, jossa on asunut parikymmentä vuotta.

Mutta minne unohtui Jyväskylä, jossa Kunnas toimi pitkään professorina sekä Jyväskylän Kesän hallituksen puheenjohtajana 1987–1989.

– Kaupunkiin liittyy paljon hienoja muistoja, ja asuntoni Tuomijärven rannalla on kaunein kaikista asuinpaikoistani. Silti Jyväskylä on mielessäni ensisijaisesti työpaikka. Parhaimmat muistoni liittyvät professuurini varhaisvaiheisiin, opiskelijoihin ja ystäviin, ikävimmät taas loputtomiin hallintokokouksiin.

 

Kunnas pohtii kirjassaan kotiseututunteen merkitystä myös suhteessa Euroopan pakolaiskriisiin, terrori-iskuihin ja voimistuneeseen nationalistiseen ajatteluun.

– Jos pidetään liian voimakkaasti kiinni vain omasta perinteestä, on aina riski konflikteille. Jokaisesta kulttuurista voi löytää jotain arvokasta, joka kasvattaa meitä. Olen itse ylpeä suomalainen patriootti, mutta yhtä lailla myös ylpeä italialainen, saksalainen ja ranskalainen patriootti.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .