Kirjat: Mrs. Milkywaystä tulevat mieleen Nylon Beatin ja Britney Spearsin musiikkivideot – Laura Laakson kimuranttikielinen esikoisteos haluaa olla postpostmoderni

Laura Laakso

Mrs. Milkyway

Aviador 2019. 179 s.

”Hyvät matkustajat, minä olen Mrs. Milkyway, ja nämä ovat lentoemäntäfantasioita.”

Laura Laakson (s. 1974) esikoisromaanin takakanteen nostettu lause palauttaa muistojen kuvanauhalta kaksi musiikkivideota: Nylon Beatin Viimeisen (1999) ja Britney Spearsin Toxicin (2004). Vaikka Mrs. Milkyway tekeekin heti selväksi, ettei nyt olla missään tekemisissä kevyen popmaailman kanssa, voi teoksia verrata keskenään.

Nylon Beatin Viimeinen hupsuilee ironisesti, kuten Mrs. Milkywaykin. ”Kun tulee oltua niin ihana! Kun tulee oltua nii-in kuolattavan ihana ja jatkettua hymyilyä, aina vaan hymyilyä, niin ei sitä koskaan voi olla ihan varma siitä, etteikö suukkusesta tipahtaisi ihan ihan vähän kuolaa.”

Toxic pelaa seksillä, samoin Mrs. Milkyway. ”Mrs. Milkyway tietää ja niin tietävät hekin, että Mrs. Milkywaylla on taivaansinisen univormun alla ihan uudet pikkuhousut, että niissä on koristeena kielen mentävä reikäommel!”

Noin kahdestasadasta proosapätkästä koostuvan Mrs. Milkywayn fragmentaarisuudessa on musiikkivideoestetiikkaa; ainakin suhteutettuna maanläheiseen, tarinavetoiseen romaaniperinteeseen, mihin tottuneelle Mrs. Milkywayn vaativa teksti näyttäytynee kielellisesti tavattoman rikkaana mutta sisällöltään onttona lapsuusmuistoja lukuun ottamatta.

 

Alun pitkältä matkustajasillalta Mrs. Milkywayn kirjallisuudellisuuteen. Teoksen nimi viittaa Virginia Woolfin romaaniin Mrs. Dalloway, jota myös siteerataan pari kertaa. Brasilialainen kirjailija Clarice Lispector on toinen modernistinen majakka Mrs. Milkywaylle, joka kuitenkin haluaa räjäyttää esikuviensa eteerisen tajunnanvirran, mennä pidemmälle, olla ”postpostmoderni”.

Erehtymisen uhallakin tulkitsen Mrs. Milkywayn metaforaksi, jossa energiset ja elastiset lauseet pyrkivät luomaan eri diskurssien avulla yhä uudelleen ja uudelleen eräänlaista esikielellistä puhtaan kokemisen hetkeä, mikä toteutuessaan transformoi kielellistyneen subjektin emansipatoriseen tilaan – lentoon.

Edellinen lause on vitsimäinen yritys imitoida Mrs. Milkywayn akateemisen viitekehyksen ranskalaisia psykoanalyyttisiä teoreetikoita Hélène Cixous'ta, Julia Kristevaa ja Jacques Lacania.

Mänttiyttäni koen Mrs. Milkywayn kirjallisuustieteellisistä oppikirjoista juontuvaksi esimerkiksi jälkistrukturalistisesta romaanista, jonka yhdentekevimmät turbulenssit pulpahtavat nykyrunouden maneereista murtaa ja venyttää kieltä.

Esimerkkinä Mrs. Milkyway on hyvin onnistunut; huvittava ja nautinnollinen mannermaisesta ajattelusta sinkoutuva feminiinisten lauseiden meteorimyrsky Mariaana Jäntin (ei sukua arvion kirjoittajalle) Amorfiaanan (1986) viitoittamalla kirjallisen avaruuden autiohkolla tiellä.

Mauttomuuden puolelle Mrs. Milkyway valahtaa referoidessaan historian tuhoisia lento-onnettomuuksia ja luetellessaan tapahtumaselostusten jälkeen merkittäviä kirjailijoita ja filosofeja kuin he olisivat olleet osallisina turmissa. Ratkaisu tuntuu onnettomuuksien uhrien väheksynnältä, mutta ehkä kyseisissä kohdissa – ja koko romaanissa – on jokin pointti, jota en ymmärrä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .