Kirsti Ellilä - Majavakevät

Kirsti Ellilän Majavakevät on hyvin vaikuttava ja koskettava kirja yksinäisestä ja kiusatusta Hillasta, joka on aivan pienenä adoptoitu Kolumbiasta.

12-vuotiaan Hillan eksoottinen ulkonäkö on yksi syy siihen, että kaverit kiusaavat ja ystäviä on vaikea saada. Siskon yritykset saada tyttö mukaan kaveriporukkaan eivät tuota tulosta.

Hillan kodin lähelle lampeen on muuttanut majavapariskunta. Hilla ja majavat ystävystyvät, ja tyttö viettääkin paljon aikaa majavalammella. Hän tuntee yhteenkuuluvuutta majavien kanssa. Ovathan he eräänlaisia muukalaisia, Hilla Kolumbiasta ja majavat Kanadasta.

Kaikki eivät kuitenkaan riemastu majavien läsnäolosta. Metsänomistajat ovat suorastaan raivoissaan, sillä majavat vahingoittavat puita.

Naapurissa asuva Korpelainen uhkaa ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja tuhota majavien padon. Majavien kohtalo ei näytä hyvältä, ja Hillan apu ei näytä riittävän. Mutta yllättäen eräs maanomistaja näkee majavissa bisnesraon. Tapahtumien myötä myös Hilla löytää itselleen ystävän valokuvausta harrastavasta Ilposta.

Ellilän kirja on sekoitus fantasiaa ja realismia, mutta siten, että kumpikaan ei mene ylitse toisen.

Majavakeväässä on myös ripaus entisaikojen tyttökirjaa, jossa ratkotaan lapsiperheen ongelmia. Adoptioperheessä tulee yhteentörmäyksiä ja väärinkäsityksiä siinä missä muissakin perheissä.

Kirjassa on monia ajankohtaisia ja vahvoja teemoja kuten yksinäisyys, erilaisuus ja syrjintä. Myös ihminen ja luonto ovat kasvokkain, mutta löytyykö ratkaisua, jossa molemmat voivat olla sovussa keskenään?

Ellilän pieni kirja antaa lukijalle paljon pohdiskeltavaa selkeiden vastausten sijaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.