Kirsti Kuronen – Ammeiden aika. Kaihonaivistinen melodraama.

Pirkanmaalainen Kirsti Kuronen, aiemmin Topelius-palkittukin, on kirjoittanut ensimmäisen aikuisille suunnatun romaaninsa.

Ammeiden ajan keskiössä on kuolemansairas Iiris, jonka elämäntyönä on ollut pienimuotoinen kylpylä. Se tuo edelleenkin hitusen luksusta sairauden leimaamaan jokapäiväiseen sinnittelyyn. Lapset pitävät kiinni omassa arjessaan, ystävä hemmottelee, salaperäinen kylpylävieras tulee lähelle omine taakkoineen.

Iiriksen perhe asuu isoäidiltä perityssä vanhassa huvilassa, joka kätkee sisälleen synkkiä salaisuuksia. Ne keriytyvät auki vähitellen. Olennaiseksi jää kysymys syyllisyyden kantamisesta. Voiko sitä jakaa? Onko sen kanssa vain elettävä tai kuoltava?

Ammeiden aika rakentuu osittain näkökulmatekniikalle, mutta kaikentietävän kertojan osuuksissa on väkinäisen tuntuisia irtiottoja. Ne eivät ole varsinaista itseironiaa, vaan enemmänkin niissä ennakoidaan lukijan mahdolliset reaktiot. Ne osuvatkin usein kohdalleen: teoksessa on imelyyttä, pintapuolisuutta, liikaa selittelyä, epäuskottavuutta, varsinkin, mitä tulee henkilöiden reaktioihin ja dramaattiseen loppuratkaisuun.

Äkkimakeudestaan huolimatta Kurosen lyyrisessä proosassa on hetkensä. Sen parhaat tihentymät ovat pelkistyneitä toteamuksia. ”On helppoa olla hyvä, kun elämä helkkää. Mutta vaatii luontoa hymyillä, jos kaikki on hukassa” on tässä kontekstissä muuta kuin itsestäänselvyys.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.