Kiss – Monster

Hassu bändi tämä Kiss. Juuri kun alkoi tuntua siltä, että hard rock -veteraanit tyytyvät taantumaan vanhoja hittejään esittäväksi viihdesirkukseksi, saa b(r)ändiä jo 1970-luvulta johtanut kaksikko Paul Stanley ja Gene Simmons päähänsä tehdä yhden uransa viriileimmistä albumeista. Vieläpä kymmenen vuoden levytystauon jälkeen. Tuo levy oli vuonna 2009 tullut rohea Sonic Boom.

Juuri julkaistu Monster jatkaa siitä mihin kolmen vuoden takainen comeback-levy jäi. Ja kerrankin mainoslauseilla on katetta: kannen tarrassa uhotaan, että ettei levy sisällä balladeja eikä täytebiisejä, vaan täysillä kaahaavaa rock’n’rollia. Näin on myös on. Monster yhdistelee sävyjä bändin alkukauden rupisen rapsakasta riffittelystä ja tuoreempien levyjen (kuten aliarvostettu Kiss-klassikko Revenge vuodelta 1992) raskaammasta poljennosta. Lopputulos leiskauttaa Monsterin Kissin epätasaisen diskografian top viiteen.

Tosikoille Kissiä ei ole ikinä voinut suositella, eikä voi nytkään. Aivot narikkaan ja peitsi tanaan, siinä bändin sanoman ydin. Musiikista hetkellistä pakopaikkaa pahasta maailmasta etsiville rehvakka Monster tarjoaa oivat eväät.