Kissin joutsenlaulu on toimivaa jytää

KISS
Sonic Boom
Roadrunner Records
Maailma ei enää suoranaisesti pidätä hengitystään, kun hard rockin legendaarisin yhtye Kiss katkaisee 11 vuoden studiohiljaisuuden. On hankala uumoilla tulevaa listasijoitusta albumille, jonka takana on suhteellisen pieni metallilevy-yhtiö Roadrunner ja olematon mainoskampanja.

Toisaalta maailmanlaajuinen Kiss Army on ollut Sonic Boomista täpinöissään. Luvassa olisi tyylillinen paluu 1970-luvulle, bändin kultakauteen ennen hajottavia sooloprojekteja. Myös sarjakuvamaisen iskevä kansitaide lupaa hyvää. Asialla on Michael Doret, mies Rock and Roll Overin (1976) klassisen yksinkertaisen naamionelikon takana.

Sonic Boom onkin upea paluu aikaan, jolloin Kiss soitti vain ylivoimaisen tarttuvaa jytärokkia - ei leimallisesti metallia, ei poppia eikä glamia. Ympyrä sulkeutuu: eräässä mielessä harharetki alkoi jo Dynastyn (1979) diskosoundeista jatkuakseen kasarin kimallehevinä ja 1990-luvun synkkyyteen vaipumisena.

Nostalgiaa? Epäilemättä. Laskelmointia? Sitäkin, sillä hiipuneen levytystahdin taustalla on myös Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin ylivarovaisuutta Kiss-brändin tahraamisesta toisarvoisella materiaalilla. Mutta nämä huomiot voi ohittaa, kun olennainen on kunnossa.

Melodinen hard rock on musiikkilajeista haastavimpia, sillä siinä ei voi huijata. Biisit joko rokkaavat ja tarttuvat tai sitten eivät. Sonic Boom rokkaa ja tarttuu.

Kissin hienous raskaan rockin esikuvana piilee myös siinä, ettei fanikulttuuriin liity tosikkomaista uhoa eikä urpoilua. Sonic Boom on tämän hyväntuulisuuden synteesi, jossa Kissin uran punainen lanka hehkuu ja palaa kirkkaana.

Hot and Cold, Modern Day Delilah ja Stand ovat Kiss-klassikkoja syntyessään. Heikkoa lenkkiä ei löydy, korkeintaan jokalevyinen pakkopulla Simmonsin vokalisoimassa metallijyrässä I'm an Animal.

Albumin melodinen ja Kiss-ideologinen huipentuma lienee All for the Glory, joka julistaa tutusti nelikon ja Kiss-armeijan yhtenäisyyttä. Stanleyn säe "When it's all said and done, they're gonna know the story" viittaisi siihen, että kun voimakaksikosta aika joskus jättää, seuraava sukupolvi ei sentään jatka siitä Star Trekin hengessä, kuten villeimmissä spekulaatioissa. Kiss on yhtä kuin Stanley-Simmons, piste.

Ace Frehley on kuitenkin saanut Tommy Thayerissa arvoisensa seuraajan. Thayerin pelkistetyn mureassa kitaroinnissa kuuluu Space-Acen ja jopa Slashin kaltaista bluesahtavaa svengiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.