Kiven puhetta ennen ja nyt – Harry Kivijärven ja kuuden nykyveistäjän yhteisnäyttely osoittaa, että kiven veistäminen elää ja voi digiajassa hyvin

Kiven aika

Serlachius-museo Göstassa 14.4. 2019 saakka

Vuonna 2012 kuvanveistäjä Harry Kivijärven (1931–2010) perikunta lahjoitti Gösta Serlachiuksen taidesäätiölle 24 veistosta ja 64 teosta taiteilijan keräämästä taidekokoelmasta.

Museosäätiö täydensi kokoelmaa ostamalla vielä 19 taiteilijan varhaiskauden teosta. Kiven aika -näyttely esittelee laajan kokoelman taideyleisölle.

Samalla kuraattori Laura Kuurne on kutsunut mestarin rinnalle kuusi nykyveistäjää: Timo Hannusen, Laura Könösen, Maria Dunckerin, Anne Koskisen, Ville Mäki-Koskelan ja Aaron Heinon. Heidän osuutensa merkinnee taiteen asiantuntijoillekin iloista shokkia: kiven veistäminen voi nimittäin digiajan taidepyrkimysten keskellä todella hyvin. On korkea aika huomata se!

 

Taidelahjoituksen suurimmat veistokset on sijoitettu museon puistoon, mutta runsaslumisena talvena niitä on mahdoton liittää osaksi näyttelykokemusta. Tuntuu kuin Kiven aika olisi esillä väärään vuodenaikaan. Louisianaa muistellen.

Harry Kivijärven tunnetuin julkinen veistos on J.K. Paasikiven muistomerkki (1980). Yleisön vastaanottoon vaikutti ratkaisevasti Mannerheimin patsas (1960) Helsingin pääkadun toisella puolella. Vertailu voimisti vimmaista polemiikkia näköispatsaan puolesta, mikä on varmasti jälleen edessä Matti Nykäsen patsaan kohdalla.

Mikään ei siis tältä osin ole suuremmin muuttunut. Sen sijaan kaksi muistomerkkiä vakuuttavat edelleen historiallisesta muutoksesta taiteen sisällä. Kun Aimo Tukiainen sai ratsastajapatsaan valmiiksi, hän halusi mitä pikimmin kuroa kiinni sen, mihin muun muassa Harry Kivijärvi, Kain Tapper ja Mauno Hartman olivat jo edenneet.

Informalismi merkitsi käännettä Suomen taiteessa 1960-luvulla. Maalauksessa tyylin suosio oli muutaman vuoden mittainen, mutta kuvanveistossa sen vaikutus siirtyi seuraaville sukupolville. Veikko Hirvimäki ilmestyi mukaan 1970-luvun lopulla. Keuruulainen Timo Hannunen (s. 1969) on ketjun nuorin edustaja.

 

Kivijärvi korosti, että kiviveistos syntyy fyysisen työn aikana. Kun taiteilija on löytänyt oman muodon, hän variaatioiden avulla saa teemasta kaiken irti. Haltioituminen Kivijärven taiteen äärellä perustuu nähdäkseni juuri variaatioiden hienovaraisiin muutoksiin. Työ päättyy siinä vaiheessa, kun veistäjän kämmenselkä silittelee kiven pintaa, eikä veistoksessa ole mitään liikaa eikä liian vähän. Työkielellä ilmaisten: se on just eikä melkein.

Ehkä siksi hänen veistoksensa pinta ei ole vain kämmenselällä viimeistellyn esteettistä, vaan ilmaisee myös olemisen karheaa ristiriitaisuutta.

Kivijärvi painotti historian tiedostamisen merkitystä ja koki monet menneisyyden taiteilijat kuin työtovereikseen. Tätä ilmentää ”työtovereiden” katselmus Henry Mooresta Jean Arpiin. Erityisesti Egyptin kiviveistäjät kuiskivat hänelle muinaisuuden takaa ja ilmeisesti se johdatti hänet keräämään egyptiläisiä taide-esineitä ja tutkimaan pyramidien rakennustekniikkaa. Nykyveistäjät työskentelevät edelleen kivenveistäjän perinteisellä välineistöllä, mutta heitä kiinnostaa myös populaarikulttuurin visuaalisuus.

 

Taiteen terminologia tuskin kuuluu kiviveistäjän työkaluvarastoon, mutta sen sijaan näyttelyn katsoja voi havahtua huikeaan käsiteloikkaan. Kivijärven edustama esteettinen modernismi vaihtuu salin puolessa välissä postmodernismin jälkeiseen vaiheeseen. Syntyy törmäys, joka on sekä inspiroiva että teosten ruuhkaisuudesta johtuen häiritsevä. Timo Hannusen veistokset toimivat kuin diplomaatteina rintamien välissä.

Nykyveistäjät eivät näytä tunnistavan kivenveistoksen ylevää olemusta, vaan murustavat kiveä, jopa maalaavat kiven päälle ja vaihtavat kiveen konventionaalisesti liitetyn ylevän tuiki arkiseen. Tämä tapahtuu kuitenkin erityisen kiehtovalla tavalla. Ihmeellistä onkin, kuinka luontevasti katsoja voi kutsua näyttelyoppaakseen Amos Rexissä esiintyvän Rene Magritten.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .