Klarinetisti Kriikku voitti PN:n musiikkipalkinnon

Suomalainen klarinetisti Kari Kriikku on voittanut 47 000 euron suuruisen Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon. Tunnustus luovutetaan Kriikulle lokakuun lopussa Tukholmassa Pohjoismaiden neuvoston istunnossa.

– Kari Kriikku on ainutlaatuinen klarinettivirtuoosi. Hänen esiintymiselleen on luonteenomaista joustavuus ja positiivinen musiikillinen ilo. Hän on muusikko sanan parhaassa merkityksessä, perusteluissa kiitetään.

Kaikkiaan ehdokkaita oli kaksitoista. Kriikun lisäksi suomalaisista palkintoa tavoitteli viulisti Pekka Kuusisto The Luomu Players -yhtyeensä kanssa. Tänä vuonna kaikki ehdokkaat olivat PN:n mukaan edelläkävijöitä tai muusikoita, jotka kokeilevat uusia ilmaisumuotoja yli genrerajojen.

Perusteluissa Kriikkua luonnehditaan genrensä pioneeriksi soolokonserttojen esittämisessä.

– Se on johtanut yhteistyöhön useiden aikamme tärkeimpien nykysäveltäjien kanssa, joiden teoksia hän on kantaesittänyt.

Kari Kriikku on parhaillaan konserttikiertueella Uudessa-Seelannissa. Hän saapuu matkalta suoraan Avanti!n Suvisoittoon, joka alkaa Porvoossa 24. kesäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.