Kolme kertaa nolla on yksi

Täydellinen rakastaja

Olisi ollut oiva sovittaa amerikkalaisen Neil Simonin, tutun humoristin näytelmä kotioloihin tai nähdä vastaava juttu suomalaisen kirjoittajan aiheena. Päähenkilö Cashman kävisi otolliseksi kalleksi etsimässä salaista maijaa Jyväskylässä, lähellä.

Näyttämölle tuodaan lemmensuhdetoiveiden lähde eli huone, jonka ympärillä monta tyhjää kierrosta pyörivät episodit rientävät – miljöön pysyessä samana. Lavastus keskeissohvineen on siisti krääsä.

Seikkailua etsivä vanhempi ukkomies Cashman tekee kuin pikkupoika äitinsä (!) asuntoon treffejä vieraiden naisten kanssa. Heitä on kolme. Cashman ja erikseen kukin nainen käyvät tilanne- ja dialogikoomista vääntöä vailla tietoa tavoitellun lemmen toteutumisesta. Mies päätyy lopulta sovittelevaan ”huh huh” -ratkaisuun itsensä kanssa.

Näytelmä muistuttaa sarjaa kolmessa osassa, jotka voisivat aina vain jatkua. Jorma Böök on metka vekkuli – hahmolleen ylivoimaisten naisten pihdeissä. Komedia on vaikea laji. Farssinsukuinen komedia on usein vielä vaikeampi. Ilmeetkin ovat repliikkejä. Ne muistuttavat äänettömiä sprinttereitä vuoropuhumisen pikajuoksussa. Jos Tommi Erkon ohjauksen rytmissä tähdennettäisiin enemmän sanattomia taukoja, voisi se tehdä laatuaan mykkäkomedian verbaalista velipuolta muistuttavalle tyylille hyvää.

Böök näyttelee tarkasti. Rankkatöinen pääosa on ruumiillistunut maneeri, jonka näyttelijä unohtaa. Hahmosta tulee antiveijari, koominen pikkumiesvieteri. Böök hulluttelee spontaanilla tilannetajulla. Ruudusta ruutuun -loikka käy ilman että ääriviivat tai puhekuplat liikaa näkyvät. Koko näytelmästä maalautuu sarjakuvaa täyteläisempi.

Hauska on nähdä Kaupunginteatterin pitkäaikaisia tuttuja sulavassa, koomisen metodin haltuun ottavassa vireessä. Tämä on hyvää viihdettä.

Böökin Cashman on kuin tikka, joka hakkaa naisia. Nämä ovat kuin ohuet koivut. Yksi taipuu liian varauksetta. Cashman on jäädä alle. Toinen liehuu liian irrallaan trendin tai huumeen hämärtämässä tuulessa. Cashman on jäädä alle. Kolmas on neuroottinen varaus. Kun C ei tämän kohdalla jää enää oikein alle eikä päälle, kierros on kierretty.

Mies ”kehittyy” episodien kuluessa ujosta innokkaammaksi ja sitten ärtyneeksi. Anneli Karppisen iloluontoisen Elainen ja Hanna Liinojan alaluontoisen Jeanetten osat ovat melko selkeät. Toinen antaisi liikaa. Toinen ei antaisi yhtään. Kun Cashmania on välissä pyöritetty Julia Kärnän Bobbin, koko elämänsä kepeän muodikkaana roolina mieltävän nuoren naisen imussa, on pikkumies kolmannessa kohtaamisessa (Jeanette) jo kotivaaran karhu, valmis myöntämään yksin vaimonsa. Kolme kertaa nolla on yksi!

Erityisesti toiseen katkelmaan – liukkaan Bobbin ja oravana puusta pitkään pääsemättä vilistävän Cashmanin väleihin odottaisi lisätempoa, sävyä, taitekohdan, kohokohdan, kulminaation, nousun, josta loppuliuku kotipesään voi alkaa.